Äänestä sinistä - ole vihreä!

Valtuustoaloite: Uuden sijoituspaikan etsiminen ruotsinkieliselle päiväkotiparakille Maunulassa

Maunulassa on syntynyt outo tilanne, koska suomenkielisen ala-asteen 1. ja 2. luokan oppilailta viedään oma koulupiha, kun pihalle rakennetaan tilapäinen ruotsinkielinen päiväkotiparakki. Tämän takia 120 lasta, joista puolet erityisoppilaita, joutuvat siirtymään ylempiluokkaisten kanssa samalle pihalle 16 päiväkotilapsen tieltä.

Syntynyt tilanne on malliesimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun virastot eivät toimi yhteistyössä. Opetusviraston arkkitehti oli tehnyt koulun tontille pihasuunnitelman ja juuri parakin kohdalle piti rakentaa koulun pienimmille koululaisille kauan kaivattu pallokenttä. Sitten aluearkkitehti valitsi juuri tämän saman paikan ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen paikaksi kysymättä asiaa opetustoimesta.

Lisäksi asia esiteltiin rakennuslautakunnalle virheellisesti niin, että parakki olisi tullut ruotsinkielisen ala-asteen Månsas Lågstadiumin pihaan, vaikka tosiasiassa se oli tulossa Maunulan ala-asteen pihaan. Rakennuslautakunnan pöytäkirjassa todetaan, että naapureita on kuultu, mutta ei mainita, että Maunulan ala-asteen rehtori ja koulun johtokunta sekä Månsas Lågstadiumin rehtori vastustavat parakin sijoittamista ala-asteen pihalle.

On erittäin hyvä, että Maunulassa toimii myös ruotsinkielinen päiväkoti, mutta sen sijainti ei saa haitata suomenkielisen ala-asteen pienten oppilaiden koulunkäyntiä. Maunulasta löytyy varmasti monia parempiakin paikkoja ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen sijoituspaikaksi.

 

Edellä kuvatuilla perusteilla me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että ruotsinkielistä päiväkotiparakkia ei sijoiteta Maunulan ala-asteen pihalle ja että ruotsinkielisen päiväkodin väistötiloille etsitään kiireellisesti uusi sijoituspaikka Maunulasta.

 

Helsingissä 3.9.2008
Hannele Luukkainen

 
Ole vihreä - äänestä sinistä!