TEKOJA JA TULOKSIA POLITIIKASSA
Kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1989 –
Eläimet
* Aloitteestani Helsinkiin perustettiin päätoiminen eläinsuojelueläinlääkärin virka, joka on ainutlaatuinen Suomessa ja jonka tehtävä on huolehtia eläinsuojeluvalvonnasta Helsingin alueella.
* Aloitteestani pääkaupunkiseudun kaupungit perustivat löytöeläinten talteenottopaikan Viikkiin.
* Aloitteestani Korkeasaareen perustettiin vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten pelastamiskeskus.
* Aloitteestani Helsingin kaupungin maalle Sipooseen perustettiin Koirametsä.
* Helsingissä kissalla on ollut ikiaikainen oikeus liikkua vapaana. Tämä oikeus oli kuitenkin uhattuna, kun Helsingin järjestyssääntöä uudistettiin. Taistelin kissan vapauden puolesta ja voitin. Kissan liikkumisoikeus oli uudelleen uhattuna valtakunnan tasolla, kun maahamme säädettiin järjestyslakia. Onnistuin saamaan sen Helsingin mallin mukaiseksi ja kissalla on siis oikeus liikkua vapaana koko Suomessa järjestyslain nojalla.
* Aloite estää joutsenten vahingoittuminen raitiovaunujen ajolankoihin asentamalla niihin huomiomerkit. – HKL ei halunnut toteuttaa, vaikka aloitetta tuki 50 valtuutettua 85:stä.
* Kysymys citykanien tappamiseen liittyvistä eläinsuojeluongelmista. – Asia ajankohtainen.
* Talousarvioaloite koiraverosta luopumisesta. – Asia päätetään syksyn 2008 budjettineuvotteluissa.
Kaavoitus ja ympäristö
* Aloitteestani Helsinkiin on perustettu kansallinen kaupunkipuisto.
* Aloitteeni armeijalta vapautuvien saarien saamiseksi kaupungille asunto- ja virkistyskäyttöön on toteutunut jo muutaman saaren osalta ja lisää on tulossa.
* Aloitteestani kaupunkisuunnitteluvirastoon on järjestetty ns. pikakassa pientalojen pienten kaavamuutosten nopeuttamiseksi.
* Toivomusponsi Maunulan kirjaston ja työväenopiston tilojen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta samanaikaisesti kauppakeskuksen kanssa. – Hyväksytty.
* Toivomusponsi meluesteiden rakentamiseksi Pakilantien ja Tuusulanväylän ramppialueelle Tuusulanväylän länsipuolelle estämään liikenteen melua Maunulan asuinalueelle. –Toteutunee.
* Toivomusponsi asuntokannan monipuolisuuden turvaamiseksi ja vanhusten palveluasuntojen varaamiseksi Maunulan keskustassa.
* Aloite täydennysrakentamisesta kaupungin vuokrataloyhtiöiden tonteille. – Lausuntokierroksella.
* Toivomusponsi luontokoulun perustamisesta Santahaminaan. – Valtuusto ei hyväksynyt, kun lähes kaikki vihreät vastustivat hanketta.
* Kysymys öljyntorjuntakaluston riittävyydestä, kun venäläisten öljynkuljetusmäärät ovat moninkertaistuneet Helsingin edustalla. –Santahaminaan on perustettu Öljyntorjuntayksikkö.
* Kysymys saksalais-venäläisen kaasuputken aiheuttamista riskeistä Itämeren suojeluohjelmaan. – Vastaus tulossa.
Liikenne
* YTV:n hallituksen jäsenenä olin aikoinaan neuvottelemassa pääkaupunkiseudun liikenneinvestointipakettia ns. PLJ98, jolloin sain nostetuksi Jokeri –linjan eli bussi 550:n kärkeen.
* Aloitteestani Helsinkiin tuli kaupunkipyörät eli ns. cityfillarit juhlavuonna 2000.
* Kysymys nuorten liikenneonnettomuuksien vähentämisestä.
* Kysymys joukkoliikenteen palvelutason ja laadun nostamiseksi sekä liikenneturvallisuuden lisäämiseksi.
* Toivomusponsi, että selvitetään metron linjaus myös Pasilasta lentokentälle ja Sörnäisiin. – Molempien linjausten suunnittelu on aloitettu.
* Aloite joukkoliikenteen työsuhdematkalipun saamiseksi kaupungin työntekijöille. – Toteutettiin vuonna 2007.
Muut aihepiirit
* Aloite (3.9.2008) uuden sijoituspaikan etsimiseksi kiireellisesti ruotsinkieliselle päiväkotiparakille Maunulassa. Aloitteen allekirjoitti 48 valtuutettua. (löydät täältä)
* Toivomusponsi kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta kaupungin tukea saavissa säätiöissä ja yhtiöissä. – Hyväksyttiin.
* Toivomusponsi yrittäjänäkökulman ottamisesta huomioon laadittaessa kaupungin strategioita ja ohjelmia. – Hyväksyttiin.
* Kysymys terveydenhoidon hoitoketjujen toimivuudesta sekä sosiaali- ja terveyssektorin yhteistyöstä. – Työn alla.
Kansanedustajana 1991-95
Eläimet
* Perustin eduskuntaan Eläinten oikeuksien ryhmän, joka toimii nykyään nimellä Eläinsuojeluryhmä.
* Metsästyslain uudistamisen yhteydessä taistelin kuin naarastiikeri kotikissan hengen puolesta. –Vuodesta 1993 lähtien kotikissalla on ollut lain suoja koko Suomessa.
* Eläinlääketieteellinen korkeakoulu pysyi Helsingissä.
* Koirien häntien silpominen kiellettiin.
* Petovahinkokorvauksissa piti siirtyä maksamaan korvauksia elävien petojen eikä kuolleiden porojen mukaan.
Verotus
* Autopurkamo –elinkeino säilyi Suomessa, kun sain arvonlisäverolakia muutetuksi sen toiminnan osalta.
* Sain viihdepeliautomaateilta poistetuksi joka kuukausi maksettavat leimaverot, jotka olivat rasittaneet paitsi yrittäjiä myös lupaviranomaisia.
