VERKKOKOLUMNI 7.12.2007
Parikymmentä vuotta sitten, kun astuin vihreänä politiikkaan, minulla oli naiivi ajatus siitä, että ilmainen joukkoliikenne olisi se työkalu, jolla voitaisiin ratkaista liikenteen ongelmat Helsingissä. Mutta mitä enemmän perehdyin liikennekysymyksiin mm. toimiessani kymmenen vuotta Liikenneliiton puheenjohtajana, niin sitä nopeammin tajusin, että ajatukseni oli utopiaa. Lisäksi tämä käsitykseni vain vahvistui toimiessani vastikään joukkoliikenteen tutkimushankkeen johtoryhmässä. Tästä kolmivuotisesta ns. JOTU -projektista julkaistiin juuri loppuraportti ja se kattoi liki 30 tutkimusta joukkoliikenteen alalta.
En kannata ilmaista joukkoliikennettä seuraavista syistä:
Ensinnäkään ilmaisia palveluita ei ole; ellei niitä maksa itse, ne maksaa joku toinen.
Toiseksi joukkoliikenne on jo nyt Helsingissä puoli-ilmaista, sillä verovaroin maksetaan puolet joukkoliikenteen menoista. Lipputuloilla katetaan vain se toinen puolisko. Jos joukkoliikenne olisi ilmaista, kunnallisveroa pitäisi nostaa.
Kolmanneksi, jos joukkoliikenne olisi ilmaista, niin sitä käytettäisiin paljon nykyistä enemmän lyhyillä matkoilla, jolloin bussit, ratikat ja metrot olisivat täysiä ja silloin jouduttaisiin lisäämään kalustoa liikenteeseen, mikä puolestaan kasvattaisi kustannuksia.
Neljänneksi ilmaisella joukkoliikenteellä olisi haitallisia terveysvaikutuksia, kun ihmiset eivät enää kävelisi tai pyöräilisi edes lyhyitä matkoja.
Viidenneksi kun lyhyitä matkoja matkustavia määrä kasvaisi paljon, se johtaisi lähiöistä ja esikaupungeista matkustavien matka-aikojen pitenemiseen. Tämän seurauksena moni saattaisi siirtyä joukkoliikenteestä henkilöauton käyttäjäksi. Kerran menetettyä matkustajaa on vaikea saada palaamaan takaisin joukkoliikenteen käyttäjäksi.
Kuudenneksi ilmainen joukkoliikenne ei ole tehokas keino estämään kasvihuoneilmiötä tai torjumaan ilmastonmuutosta, koska ilmaisuus ei todellakaan ole se valttikortti, jolla autoilijoita voidaan houkutella joukkoliikenteen käyttäjiksi. Ilmainen joukkoliikenne kyllä varmasti houkuttelisi lisää matkustajia, mutta ei autoilijoita, vaan niitä, jotka sitä jo nytkin käyttävät kuten lapsia ja nuoria tai muita autottomia. Harvemmin olen nähnyt alaikäisiä autonratissa täällä stadissa.
Autoilijoita voidaan houkutella joukkoliikenteen käyttäjiksi kolmella keinolla. Ne ovat laatu, laatu ja laatu. Joukkoliikenteen pitää pärjätä henkilöautojen kanssa matkustusmukavuudessa, nopeudessa, täsmällisyydessä, siisteydessä, turvallisuudessa, reittisuunnittelussa, vuorovälien tiheydessä yms. liikenteen laatua mittaavissa seikoissa. Autoilijoille ei ole merkitystä matkan hinnalla.
Itse asiassa joukkoliikenteen pitää olla parempaa kuin henkilöautoilu, jotta autoilija vaihtaisi siihen muulloinkin kuin krapula-aamuina tai auton ollessa huollossa. Kyse on tarjonnasta. Olemme nähneet mitä Jokeri–bussilinjan tulo markkinoille toi tullessaan tai mikä menestys Lahden oikorata on ollut. Molemmilla reiteillä matkustajamäärät ovat ylittäneet kaikki odotukset ja ennusteet. Näissä menestystarinoissa on kyse siitä, että on luotu uusi liikenneväline, nopea reitti, tiheä vuoroväli ja tarjottu laadukasta matkustamista.
Viime vuosikymmeninä joukkoliikenteen markkinaosuus on laskenut kuin lehmän häntä täällä pääkaupunkiseudulla. Vielä vuonna 1966 joukkoliikenteen markkinaosuus oli 66 %, mutta vuoteen 1995 mennessä se oli laskenut jo 39 prosenttiin. Ja senkin jälkeen alamäki on edelleen jatkunut, niin että tällä hetkellä se on alle 37 %.
Joukkoliikenteen markkinaosuutta voidaan lisätä mm. kaupunkisuunnittelun keinoin osoittamalla sille omia väyliä, liikennevaloetuuksia yms. ja panostamalla joukkoliikenteen laatuun. Joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvattaminen on erittäin tärkeätä myös siksi, että teille saadaan tilaa business –liikennettä varten. Lisäksi tehokas ja palvelukykyinen joukkoliikenne yhdistettynä kävelykeskustaan pitää myös pääkaupungin keskustan elävänä ja on kultasuoni ydinkeskustan liikkeille.
