Tuorein näyttö tästä kepulaisesta metropolipolitiikasta kuultiin Sanomatalon tilaisuudessa, jossa herrat kilvan harmittelivat sitä, että pääkaupunkiseutu on saanut valtion rahaa kehäradalle ja länsimetrolle. Tosi härski veto, sillä kautta historian valtion liikennepolitiikka on ollut alisteista alue- ja työllisyyspolitiikalle ja siksi valtaosa budjetin liikenneinvestoinneista on aina osoitettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Liikennemäärärahat kannattaisi ehdottomasti ohjata tänne missä ihmiset liikkuvat. Kepulaisen aluepolitiikan jäljiltä maakunnissa on monta tyhjää valtatietä ja Kärkisten salmen sillan kaltaisia megainvestointeja, joita ei ikinä olisi voitu rakentaa kustannushyötylaskelmien perusteella, mutta siltarumpupolitiikka on tehnyt ne mahdollisiksi.

Kun Pekkarinen muutama viikko sitten saapui virka-autollaan vihkimään Ämmässuon uutta kaatopaikkakaasuvoimalaitosta, hän myöhästyi yli puoli tuntia tukkoisen liikenteen takia. Hän oli niin tuohduksissaan, että rohkenin todeta hänelle, että ehkä valtion kannattaisi jatkossa satsata vähän enemmän tänne etelän liikennehankkeisiin, jotta ihmisten ei tarvitsisi tuhlata aikaa ruuhkissa. Nyt tämäkin kokemus näyttää unohtuneen.

Helsinkiläistyttyään Mari Kiviniemi on sitä vastoin rohkeasti pitänyt noissa paneeleissa myös Helsingin puolta. Vastaavasti hän uskalsi puolustaa myös suomalaisia susia, vaikka kaikki muut puheenjohtajaehdokkaat olivat valmiita lisäämään sudenkaatolupia. Ja tämä tilanteessa, jossa Suomessa on susia vähemmän kuin saimaannorppia ! Turkistarhoja hänkään ei sentään ole rohjennut lähteä vastustamaan, kun on alkujaan Pohjanmaan tyttöjä.

Ilmakehä toimii kuin tehosekoitin ja sen kannalta on täysin samantekevää mistä tai miten kasvihuonekaasut sinne joutuvat – hiilen, turpeen tai risujen poltosta tai liikenteestä tai kaatopaikoilta. Ratkaisevaa on vain niiden määrä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä eli HSY on tuoreen visionsa mukaan ympäristövastuullinen metropoli. Meidän on siten yhteisesti ponnisteltava CO2 –päästöjen vähentämiseksi ja kohti hiilineutraalia seutua. Toki koko Suomi voisi olla maailman ensimmäinen hiilineutraali maa.

YTV:hän on jo tähänkin asti ollut edelläkävijä monessa asiassa: Sen jätehuolto aloitti lasin aluekeräyksen ensimmäisenä jätehuolto-organisaationa Suomessa vuonna 1987 ja biojätteen erilliskeräyksen vuonna 1993 ja sen kompostointilaitos otettiin käyttöön vuonna 1998. Sen avulla merkittävä osa kaatopaikalle muutoin joutuneesta jätteestä on voitu jalostaa mullaksi. Lisäksi se on ottanut jätekuljetuksissa käyttöön satelliittipaikannukseen perustuvan ajo-opastusjärjestelmän, jonka avulla kuljetusreitit on voitu optimoida.

Mutta aina löytyy parannettavaa: jätehuolto on kuin raakatimantti, joka jatkuvalla hiomisella saadaan yhä kauniimmaksi ja arvokkaammaksi. Viimeisin uutuus on kaatopaikkakaasun hyödyntämisratkaisu, joka on lajissaan maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen ja osoittaa jälleen kerran rohkeutta ja valmiutta kulkea kehityksen keulalla kohti ympäristöystävällisempiä jätteiden hyödyntämis- ja energiantuotantoratkaisuja. Aiemmin YTV/HSY:n jätehuolto on ollut mallina monille oman alansa toimijoille. Nyt HSYtä voivat matkia niin pienet kuin suuretkin energiayhtiöt, jotka kamppailevat hiilidioksidipäästöjensä kanssa.

Paitsi että tämän kaatopaikkakaasuvoimalan avulla voidaan vähentää seudun kasvihuonekaasupäästöjä, se on myös merkittävä energiantuottaja. Jokainen sen neljästä kaasumoottorista vastaa teholtaan yhtä tuulivoimalaa eli tehoa löytyy yhteensä 4×3.6-3.8 MW=15 MW, mikä vastaa noin 7000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiatarvetta.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä kaksi kauaskantoista asiaa: toinen on energiapaketti ja toinen on jätelain uudistus. Energiapaketin osalta on toivottavaa, että myös kaatopaikkakaasu pääsisi syöttötariffin piiriin. Jätelain uudistamisen yhteydessä tulee taata, että kunnilla/kuntayhtymillä säilyy laaja vastuu jätehuollon järjestämisestä. Lisäksi jäteveron tuotto tulee jatkossa ohjata veronkantoseutujen jätehuollon kehittämishankkeisiin.

Monet päätökset antavat tuloksia vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Siksi niiden tekemistä ei pidä lykätä huomiseen, vaan ne on tehtävä tänään. Meidän tulee jättää ympäristö tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin itse saimme sen perinnöksi.

Olen nyt asunut Itä-Helsingissä liki pari vuotta ja täällä näkee ja kuulee kaikenlaisia kertomuksia. Ikävintä niissä on se, että ne ovat tosia. Tässä kolme esimerkkiä. Ensimmäinen: Kontulan ruokakaupan kassalle syntyy jono, kun vanhan rouvan ostosten summa 11,15 e ylittää hänen kukkaronsa sisällön eurolla ja hän joutuu miettimään luopuuko maidosta tai leivästä. Hänen takanaan afrikkalaista alkuperää oleva pariskunta lappaa kukkurakuormaisesta ostoskärrystä tavaroita hihnalle ja kuittaa laskun sosiaalitoimen maksusitoumuksella. Vanhus huokaa: mistähän noita saisi? Toinen: Eläkeläismiehen silmälasit ovat menneet rikki ja hän kiertää Itiksen optikkoliikkeet etsimässä halvimpia kehyksiä. Kassalla hänen edellään nuori ulkomaalaista alkuperää oleva nainen lunastaa yli tuhannen euron silmälasit muotipokineen sosiaalitoimen ostokortilla. Suomalaismies kiehuu kateudesta. Kolmas: Moni koko ikänsä Helsingissä asunut on katkera, koska heidän hakemuksensa ei etene asuntojonossa, kun maahanmuuttajat menevät aina heidän edelleen. Lisäksi jotkut afrikkalaistaustaiset miehet jatkavat täällä savimajojensa elämäntyyliä; heillä on monta perhettä ja he vaativat, että kaikille pitää saada kaupungin asunto.

Ei ole kenenkään etu synnyttää kateutta, katkeruutta tai vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Meidän on herättävä ruususenunesta ja muutettava järjestelmät sellaisiksi, että niitä ei voida käyttää väärin – ei sen enempää maahanmuuttajat kuin kantasuomalaisetkaan.

Maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen joukko. He koostuvat kiintiöpakolaisista, turvapaikanhakijoista, ankkurilapsista sukulaisineen, rekrytoiduista huippuasiantuntijoista jne. Joukossa on niin luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja kuin korkeasti koulutettuja tohtoreitakin. Tämä asettaa aikamoisen haasteen heidän kotouttamiselleen ja työllistämiselleen. Suomessa kun ei taida olla kuin pari kamelia Korkeasaaressa ja puutteellisen kielitaidon vuoksi tohtoreita joutuu työskentelemään siivoojina.

Viime syksynä vierailin Barcelonassa, Katalonian pääkaupungissa, tutustumassa sikäläiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Kun siellä nuoret eivät halua hoitaa vanhuksia eikä tehdä maataloustöitä, näillä aloilla on jo pitkään vallinnut työvoimapula. Siksi Katalonian alue on houkutellut maahanmuuttajia aktiivisesti ja joka vuosi sinne muuttaa noin 100 000 uutta asukasta eli viimeisen kymmenen vuoden aikana yli miljoona maahanmuuttajaa - hallitusti. Maahanmuutto perustuu siellä ”maassa maan tavalla” –sopimukseen eli jokaisen tulijan kanssa tehdään henkilökohtainen sopimus, jossa vaatimuksena on kielen oppiminen ja koulutus- ja työ. Vasta siten lähtevät sosiaalituet rullamaan. Sopimuksen ankaruutta kuvaa hyvin se, että kielitaidoksi ei riitä espanjan osaaminen, vaan on opiskeltava katalaanin kieli. Näin tulokkaat saadaan oikeasti sitoutetuiksi katalonialaisiksi.

Olisiko meillä jotain oppimista Katalonian mallista?

Maamme talouden alamäki on ollut jyrkkä. Vielä viime vuoden elokuussa ennakoitiin liki kahden prosentin bkt:n kasvua tälle vuodelle, mutta nyt maaliskuussa jo viiden prosentin supistumista. Suomi selvinnee kohtuullisesti tästäkin kurimuksesta, jos kansainvälinen kriisi kestää vain pari vuotta, koska talouden perusfundamentit ovat kunnossa. Mutta jos syöksykierre kestää pitempään, pyöritään taas pohjamudissa kuten 90-luvun lamassa.

Helsinki ei ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin Suomikaan, pikemminkin päinvastoin, sillä Helsinkiä on kupattu jo monen hallituksen ajan muun Suomen hyväksi. Nyt Helsinki on tilanteessa, jossa verotulot romahtavat ja samaan aikaan meillä on rasitteena tyypilliset suurkaupunkeihin kasautuvat ongelmat kuten pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien suuri määrä, asunnottomuus, yksinhuoltajien suuri osuus jne. Jos Helsinki saisi pitää omat verotulonsa, meillä ei olisi mitään vaikeuksia selvitä mahdollisesta lamastakaan.

Päinvastoin kuin naapurikaupunkimme Espoo ja Vantaa, Helsinki ei aio avata tämän vuoden budjettia ja leikata sitä, vaikka toimintamenot kasvavat 6 % ja henkilöstön määrä kasvaa. Tällä linjauksella yritetään surfata aallonharjalla, vaikka pelkona on koko ajan, että karahdamme karille.

Nyt keväällä käydyt neuvottelut stadin kolmen suuren puolueen kesken vuoden 2010 budjetin raameista paljasti selvästi, että ainoastaan Kokoomuksen valtuustoryhmä on tiedostanut edessä olevat talousvaikeudet. Muut ovat pistäneet päänsä pensaaseen ja kuvittelevat, että kieltämällä vaikeudet ja uhat, ne voitaisiin pyyhkiä pois.

Tällä taktiikalla Helsinki on kuin Titanic, joka jatkaa juhliaan ja ajaa täyttä vauhtia eteenpäin muuttamatta kurssia, vaikka tiedetään, että edessä on törmäys jäävuoreen. Tänä keväänä olisi jo pitänyt soittaa kaikkia hälytyskelloja ja tarttua Helsinki –nimisen laivan ruoriin ja reivata kurssia. Nyt tyydyttiin vain siirtelemään kansituolien paikkoja ja asettelemaan niitä uusiin asentoihin. Näinhän toimittiin Titanicilla, kun ei piitattu edessä olevasta vaarasta. Nyt vuorostaan helsinkiläiset poliitikot eivät ole valmiita kurssin muuttamiseen, vaikka tiedetään, että talous romahtaa. Tämä on vastuutonta politiikkaa. Nyt tekemättä jätetyt ratkaisut tulevat joka tapauksessa uudelleen eteen tulevana syksynä, jolloin joudutaan tarttumaan tiukasti ruoriin ja tekemään rajujakin muutoksia. Jos nyt olisi laitettu muutos- ja suunnitteluprosessit liikkeelle, olisi saatu lisää sopeutumisaikaa.

Taikasanoja ovat kustannustehokkuus ja vaikuttavuus sekä toimintojen yhdistäminen ja tilojen käytön tehostaminen. Samoilla verovaroilla on yksikertaisesti saatava enemmän aikaiseksi. Palveluiden määrästä ja laadusta ei tarvitse tinkiä, jos ne pystytään tuottamaan tehokkaammin ja vaikuttavammin. Asukkaiden kannalta ei ole olennaista kuka tai mikä palvelut tuottaa, kunhan niitä on riittävästi saatavilla ja ne ovat laadukkaita. Ne voi tuottaa yhtä hyvin kaupunki itse tai joku kolmannen sektorin tuottaja tai yksityinen yritys.

Hannele Luukkainen

kaupunginvaltuutettu

valtiotieteen lisensiaatti

Tänään ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä eräs vuosikymmenten takainen ystäväni ilahdutti minua soitolla ja kertoi juuri käyneensä äänestämässä minua ennakkoon. Kiittelin luottamuksesta ja kun muistin, että viimeksi jutellessamme hän asui Vantaalla, kysyin, että onko hän nyt muuttanut Helsinkiin. Ei, hän sanoi asuvansa edelleen Vantaalla. Kerroin, että nyt sitten joku vantaalainen, jolla mahdollisesti on sama numero kuin minulla, on saanut yllätysäänen. Hän ihmetteli, että miten niin, koska hän katsoi äänestyspaikan seinästä numeroni 518. Selvisi, että hän oli käynyt äänestämässä Kontulassa ja tottakai siellä oli esillä helsinkiläisten ehdokkaiden numerot. Kyseessä oli Suomessa jo liki 30 vuotta asunut valveutunut maahanmuuttaja, joka toimii yrittäjänä Helsingin keskustassa.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun “sain ääniä” Vantaalta tai muista vaalipiireistä. Lähes kaikissa vaaleissa, joissa olen ollut ehdolla 1980 -luvun lopulta lähtien, aina joku ulkopaikkakuntalainen on iloisena kertonut antaneensa äänensä minulle. Kautta vuosien olen “saanut ääniä” paitsi Korsosta, Espoosta kuin muualtakin Suomesta. Viime eduskuntavaaleissa sain ainakin yhden äänen jopa Turun ulkosaaristosta, josta eräs mies soitti ja kertoi äänestäneensä minua. Kun kyselin, että onko hän siellä lomalla, hän vastasi, että ei, vaan hän asuu siellä. Olin hänen mielestään paras ehdokas ja siksi hän äänesti minua. Hän ei ollut tietoinen vaalipiirijaosta. Sitä en tiedä kenen hyväksi se ääni sillä kerralla meni.

Paras tapaus on kuitenkin se, kun eräs helsinkiläinen nainen soitti minulle kerran eläinsuojeluasioissa ja kertoi samalla aina äänestäneensä minua. Kun vaalit olivat aivan ovella kysyin, että voinko lähettää hänelle vaaliesitteeni, jossa on numeroni. Rouva vastasi, että ei hän tarvitse, sillä hänellä on ollut vaalimainokseni tuossa seinällä jo ainakin kymmenen vuotta ja siinä olevaa numeroa hän on aina äänestänyt !

Olisikohan vaaleihin liittyvässä tiedottamisessa hiukkasen petraamisen varaa ? Ihmiset eivät yksikertaisesti tiedä mikä on vaalipiirijako ja ketä kukakin voi äänestää.

 
Myrskyn ansiosta keräyslippaamme täyttyivät ja asiakkaat lahjoittivat eläinruokia ja -tarvikkeita pakettiautollisen verran. Kauniit kiitokset ja paiskataan taas tassua, kun tavataan !