Sinivihrein silmin

Kesälaitumilta palattuani sähköpostissani oli eräältä maunulalaiselta pienen koululaisen äidiltä viesti, jonka otsikko oli ”APUA! Päiväkodin parakki tulossa Maunulan koulun pihalle”.  Mitä enemmän asiasta käytiin kirjeenvaihtoa ja soiteltiin, sitä kummallisempia seikkoja asiasta paljastui.

Lyhyesti kerrottuna kyseessä oli hanke, jossa suomenkielisen ala-asteen 1. ja 2. luokan oppilailta viedään oma koulupiha, kun pihalle rakennetaan tilapäinen ruotsinkielinen päiväkotiparakki. Tämän takia 120 lasta, joista puolet erityisoppilaita, joutuvat siirtymään ylempiluokkaisten kanssa samalle pihalle 16 päiväkotilapsen tieltä.

Syntynyt tilanne on malliesimerkki siitä, kun virastot eivät toimi yhteistyössä. Opetusviraston arkkitehti oli tehnyt koulun tontille pihasuunnitelman ja juuri parakin kohdalle piti rakentaa koulun pienimmille koululaisille kauan kaivattu pallokenttä. Sitten aluearkkitehti valitsikin juuri tämän saman paikan ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen paikaksi kysymättä asiaa opetustoimesta.

Lisäksi hanke esiteltiin rakennuslautakunnalle virheellisesti niin, että parakki olisi tullut ruotsinkielisen ala-asteen Månsas Lågstadiumin pihaan, vaikka tosiasiassa se oli tulossa Maunulan ala-asteen pihaan. Rakennuslautakunnan pöytäkirjassa todetaan, että naapureita on kuultu, mutta ei mainita, että Maunulan ala-asteen rehtori ja koulun johtokunta sekä Månsas Lågstadiumin rehtori vastustavat parakin sijoittamista ala-asteen pihalle.

Kun kerroin nämä seikat Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajalle Risto Rautavalle, totesin, että eihän tämä nyt näin voi mennä. Hän vastasi, että ei niin, kääri hihat ja ryhtyi hommiin.

Sinänsä on upeaa, että Maunulassa toimii myös ruotsinkielinen päiväkoti, mutta sen sijainti ei saa haitata suomenkielisen ala-asteen pienten oppilaiden koulunkäyntiä. Tuskin ison koulun pihakaan nyt on paras paikka pienille päiväkotilapsille. Maunulassa 30 vuotta asuneena tiedän, että alueelta löytyy varmasti monia parempiakin paikkoja ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen sijoituspaikaksi.

Jotta asiasta saadaan uusi päätös, jätin syksyn ensimmäisessä valtuuston kokouksessa 3.9. aloitteen, jossa vaadin, että ruotsinkielistä päiväkotiparakkia ei sijoiteta Maunulan ala-asteen pihalle ja että ruotsinkielisen päiväkodin väistötiloille etsitään kiireellisesti uusi sijoituspaikka Maunulasta. Aloitteeni allekirjoitti 48 valtuutettua 85:stä eli ylivoimainen enemmistö.

Mikäli aloitteeni tulee toteutumaan, siitä kuuluu suurkiitokset Sanni Uuksulaiselle, tuolle äidille, joka ei jäänyt vain harmittelemaan parakin tuloa koulun pihalle, vaan ryhtyi toimimaan pienten koululaisten puolesta. – Kunpa kaupungissamme olisi enemmän hänen kaltaisiaan valppaita asukkaita !

Vietimme tänään upean illan nauttien Milana Misicin Laulumme -musiikkiteatteriesityksestä, jossa hän esitti Laila Kinnusen lauluja ja peilasi elämäänsä äitinsä kautta. Esitys oli niin koskettava ja liikuttava, että jopa Backaksen kartanon puimalan askeettiset ja kalseat puitteet unohtuivat.
 
Oli ihana todeta, että Milana oli löytänyt tasapainon äiti-tytär -suhteen vaikeiden vuosien jälkeen. Ja kuten hän itse totesi: “Aikaa piti kulua. Kaikki mikä liittyi äidin kuolemaan ja sen jälkeisiin tapahtumiin teippasivat suuni ja sydämeni vuosiksi. Mutta nyt osaan katsoa ja nähdä. Ja ymmärrän. Mitä äiti etsi ja kaipasi. Nyt uskallan laulaa näitä lauluja, koska ne ovat meidän laulujamme.” - Ja hän todella lauloi aivan upeasti samanlaisella tummalla, pehmeällä ja sävykkäällä äänellään kuin äitinsä, jopa ällä ja ässä samalla tavalla lausuttuna, mutta ei kuitenkaan äitiään matkien, vaan omana itsenään.
 
Mieleeni nousi tietenkin aika 50-luvun lopulla, jolloin isäni osti kotiimme Aleksis Kiven kadulle uuden Salora Metropol radion ja samalla myös levysoittimen. Edellinen putkiradio kun ei enää toiminut pätkimättä, vaikka sitä kuinka hakkasi kanteen. Viikkorahoillamme me isoveljeni kanssa sitten käytiin ostamassa levykaupoista singlejä ja mm. Laila Kinnusen Latzarellaa pyöritettiin monta kertaa päivässä levylautasella.
 
Tuolloin meillä ei tietenkään ollut aavistustakaan siitä miten ainutlaatuinen lahjakkuus tuosta 16 -kesäisestä laulajasta tulisikaan. Tai miten traagisen uran hän elämälleen valitsikaan. Ehkä juuri kaikkein kilteimmät, herkimmät ja lahjakkaimmat ihmiset jäävät helpoimmin kuningas alkoholin vangeiksi. Vaikka Laila Kinnunen lopetti laulajanuransa paljon alle nelikymppisenä, hän ehti levyttää uskomattoman määrän huikean hienoja kappaleita, vieläpä useilla eri kielillä - monilahjakkuus, kun oli.
 
Kiitokset Milanalle ja kunnianosoitus Lailalle !

Bussissa matkatessa silmiini osui mainos, jossa huudettiin kissankokoisin kirjaimin ÄLÄ MYÖHÄSTY ! Vähän pienemmällä räntillä kerrottiin, että wanhojen tanssipukujen aika on nyt. Kyseessä oli siis pukuvuokraamon mainos, jossa jo nyt syyskesällä, kun oppilaat ovat hädin tuskin vasta palanneet koulutyön pariin, tarjottiin iltapukuja vuokralle kevään 2009 vanhojen päivän bileisiin.
 
Mainos herätti heti muutaman kysymyksen: Miksi nykyisessä koulumaailmassa toimitaan näin etuajassa ? Miksi kaikki kamppeet ostetaan tai vuokrataan viimeisen päälle valmiina, eikä enää tuunata itse ? Miksi vanhojen päivien bileisiin pukeudutaan iltapukuihin kuin linnan juhliin itsenäisyyspäivän vastaanotolla ?
 
Samalla muistui mieleeni omat lukioaikaiset kokemukseni wanhana vuodelta 1968. Silloin oli ensiksikin tavoitteena se, että suunnitteli itse pukunsa menneen maailman tyylin mukaiseksi. Toiseksi oli tärkeää, että asu oli mahdollisimman pitkälle itse tehty. Ja kolmanneksi se piti saada kokoon minibudjetilla. - Kauhulla kuuntelin viime keväänä erään äidin ja tyttären keskustelua, josta kävi ilmi, että wanhojen päivien asuun upposi yli tuhat euroa !
 
Minulla oli täysin itse suunniteltu ja kotona valmisteltu kokonaisuus. Puseroni kangas saatiin ratkomalla isän vanhasta puvun takista silkkivuori, joka sitten pestiin ja silitettiin ja josta äitini ompeli kauniin röyhelöpuseron. Kaula-aukon kohdalle kiinnitettiin vanha kameekoru. Pitkää hametta varten ostettiin pala puseron sävyistä kangasta. Hameen koristeluksi värkättiin pitkä rivi päällystettyjä nappeja. Asun kruunasivat nappaskengät, jotka syntyivät irroittamalla terät vanhoista kaunoluistimista ja jotka maalasin antiikin ruskeiksi. Ainoastaan tukkalisäkkeen vuokrasin Kuokkasen peruukkiliikkeestä, kun omasta tukasta ei saanut pitkiä korkkiruuvikiharoita.
 
Asuni ei varmaankaan ollut yhtä seksikäs kuin nykynuorilla, mutta luovaa mielikuvitusta ja käsityötaitoa tuli harjoitettua sitäkin enemmän. Näin isoäidin ikäisenä jotenkin soisin, että kelloa voisi tässä suhteessa kääntää taaksepäin.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Itämerta uhkaa paitsi rehevöityminen myös öljy-, kemikaali- ja uraanikuljetusten voimakas lisääntyminen sekä ilmastonmuutos. Näiden lisäksi suunniteltu kaasuputken rakentaminen muodostuu uudeksi uhaksi Itämeren suojelutoimille.

Helsingin kaupunki on Itämeren tyttärenä ottanut aktiivisen roolin Itämeren suojelemisessa ja haastanut useita tahoja mukaan Itämeren puhdistamiseen. Nämä kaikki positiiviset toimet ovat nyt vaarassa vesittyä, kun venäläis-saksalaista kaasuputkea ollaan ajamassa kuin käärmettä pyssyyn. Näin käy varsinkin, jos kaasuputken linjaukseksi valitaan Suomen rannikkoa hipova vaihtoehto, sillä Suomen rannikolla merenpohjassa on suuria korkeuseroja, joiden tasoittaminen tuhoaisi merenalaisen luonnon pysyvästi. Jälki olisi samaa kuin avohakkuut aarniometsässä !

Suomen poliittisessa keskustelussa kaasuputkea on tähän asti käsitelty vain ympäristöhankkeena. Kyseessä on kuitenkin mitä suuremmassa määrin turvallisuuspolitiikasta, sillä Suomenlahdessa on viime sodan jäljiltä vielä noin 40 000 raivaamatonta miinaa ja muita vaarallisia sotatarvikkeita, jotka muuttuvat turvallisuusuhaksi kaasuputken rakentamisen myötä. Yhtä lailla kaasuputki muodostaa myös geopoliittisen uhan, sillä tuskin omistajavaltiot jättävät sen merenpohjaan ilman jatkuvaa merenalaista valvontaa.

Nyt kun isodemari Lipponen on pestattu hankkeen suomalaiseksi päälobbariksi, täytyy toivoa, että sille kävisi yhtä köpelösti kuin ydinvoimalaa 1990-luvun alussa lobanneelle Putkoselle (sdp) eli mitä enemmän häntä näkyi eduskunnassa, sitä varmemmaksi kävi, että ydinvoimalaa ei rakenneta.