KAATOPAIKKAKAASU HYÖTYKÄYTTÖÖN

Kasvihuoneilmiön voimistuminen on johtanut siihen, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei ole naismuistiin eli viimeisen 250 000 vuoden aikana ollut näin korkea kuin nyt. EU:n tavoitteena on saada jäsenmaat vähentämään hiilidioksidipäästöjään 20 % ja korvaamaan energiapaletista 20 % uusiutuvilla energialähteillä vuoteen 2020 mennessä. Tämä ns. 202020 –yhtälö tarkoittaa sitä, että myös täällä pääkaupunkiseudulla tehtävät energiapoliittiset ratkaisut on oltava linjassa sen kanssa.

Ilmakehä toimii kuin tehosekoitin ja sen kannalta on täysin samantekevää mistä tai miten kasvihuonekaasut sinne joutuvat – hiilen, turpeen tai risujen poltosta tai liikenteestä tai kaatopaikoilta. Ratkaisevaa on vain niiden määrä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä eli HSY on tuoreen visionsa mukaan ympäristövastuullinen metropoli. Meidän on siten yhteisesti ponnisteltava CO2 –päästöjen vähentämiseksi ja kohti hiilineutraalia seutua. Toki koko Suomi voisi olla maailman ensimmäinen hiilineutraali maa.

YTV:hän on jo tähänkin asti ollut edelläkävijä monessa asiassa: Sen jätehuolto aloitti lasin aluekeräyksen ensimmäisenä jätehuolto-organisaationa Suomessa vuonna 1987 ja biojätteen erilliskeräyksen vuonna 1993 ja sen kompostointilaitos otettiin käyttöön vuonna 1998. Sen avulla merkittävä osa kaatopaikalle muutoin joutuneesta jätteestä on voitu jalostaa mullaksi. Lisäksi se on ottanut jätekuljetuksissa käyttöön satelliittipaikannukseen perustuvan ajo-opastusjärjestelmän, jonka avulla kuljetusreitit on voitu optimoida.

Mutta aina löytyy parannettavaa: jätehuolto on kuin raakatimantti, joka jatkuvalla hiomisella saadaan yhä kauniimmaksi ja arvokkaammaksi. Viimeisin uutuus on kaatopaikkakaasun hyödyntämisratkaisu, joka on lajissaan maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen ja osoittaa jälleen kerran rohkeutta ja valmiutta kulkea kehityksen keulalla kohti ympäristöystävällisempiä jätteiden hyödyntämis- ja energiantuotantoratkaisuja. Aiemmin YTV/HSY:n jätehuolto on ollut mallina monille oman alansa toimijoille. Nyt HSYtä voivat matkia niin pienet kuin suuretkin energiayhtiöt, jotka kamppailevat hiilidioksidipäästöjensä kanssa.

Paitsi että tämän kaatopaikkakaasuvoimalan avulla voidaan vähentää seudun kasvihuonekaasupäästöjä, se on myös merkittävä energiantuottaja. Jokainen sen neljästä kaasumoottorista vastaa teholtaan yhtä tuulivoimalaa eli tehoa löytyy yhteensä 4×3.6-3.8 MW=15 MW, mikä vastaa noin 7000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiatarvetta.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä kaksi kauaskantoista asiaa: toinen on energiapaketti ja toinen on jätelain uudistus. Energiapaketin osalta on toivottavaa, että myös kaatopaikkakaasu pääsisi syöttötariffin piiriin. Jätelain uudistamisen yhteydessä tulee taata, että kunnilla/kuntayhtymillä säilyy laaja vastuu jätehuollon järjestämisestä. Lisäksi jäteveron tuotto tulee jatkossa ohjata veronkantoseutujen jätehuollon kehittämishankkeisiin.

Monet päätökset antavat tuloksia vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Siksi niiden tekemistä ei pidä lykätä huomiseen, vaan ne on tehtävä tänään. Meidän tulee jättää ympäristö tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin itse saimme sen perinnöksi.

ON AIKA HERÄTÄ RUUSUSENUNESTA

”Kaksi nuorta miestä pahoinpiteli 20-vuotiaan afrikkalaista syntyperää olevan miehen Itäkeskuksessa” (HS 2.4.). Tämä pieni riviuutinen pisti miettimään mistä tässä ilmiössä oikein on kyse. Onko tämä merkki siitä, että kansan syvät rivit ovat totaalisen turhautuneita hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin, joista ei edes uskalleta ääneen puhua, jotta ei leimattaisi rasistiksi. Kyseessä on polttava aihe ja ilmeisesti sytytyslanka palaa jo.

Olen nyt asunut Itä-Helsingissä liki pari vuotta ja täällä näkee ja kuulee kaikenlaisia kertomuksia. Ikävintä niissä on se, että ne ovat tosia. Tässä kolme esimerkkiä. Ensimmäinen: Kontulan ruokakaupan kassalle syntyy jono, kun vanhan rouvan ostosten summa 11,15 e ylittää hänen kukkaronsa sisällön eurolla ja hän joutuu miettimään luopuuko maidosta tai leivästä. Hänen takanaan afrikkalaista alkuperää oleva pariskunta lappaa kukkurakuormaisesta ostoskärrystä tavaroita hihnalle ja kuittaa laskun sosiaalitoimen maksusitoumuksella. Vanhus huokaa: mistähän noita saisi? Toinen: Eläkeläismiehen silmälasit ovat menneet rikki ja hän kiertää Itiksen optikkoliikkeet etsimässä halvimpia kehyksiä. Kassalla hänen edellään nuori ulkomaalaista alkuperää oleva nainen lunastaa yli tuhannen euron silmälasit muotipokineen sosiaalitoimen ostokortilla. Suomalaismies kiehuu kateudesta. Kolmas: Moni koko ikänsä Helsingissä asunut on katkera, koska heidän hakemuksensa ei etene asuntojonossa, kun maahanmuuttajat menevät aina heidän edelleen. Lisäksi jotkut afrikkalaistaustaiset miehet jatkavat täällä savimajojensa elämäntyyliä; heillä on monta perhettä ja he vaativat, että kaikille pitää saada kaupungin asunto.

Ei ole kenenkään etu synnyttää kateutta, katkeruutta tai vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Meidän on herättävä ruususenunesta ja muutettava järjestelmät sellaisiksi, että niitä ei voida käyttää väärin – ei sen enempää maahanmuuttajat kuin kantasuomalaisetkaan.

Maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen joukko. He koostuvat kiintiöpakolaisista, turvapaikanhakijoista, ankkurilapsista sukulaisineen, rekrytoiduista huippuasiantuntijoista jne. Joukossa on niin luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja kuin korkeasti koulutettuja tohtoreitakin. Tämä asettaa aikamoisen haasteen heidän kotouttamiselleen ja työllistämiselleen. Suomessa kun ei taida olla kuin pari kamelia Korkeasaaressa ja puutteellisen kielitaidon vuoksi tohtoreita joutuu työskentelemään siivoojina.

Viime syksynä vierailin Barcelonassa, Katalonian pääkaupungissa, tutustumassa sikäläiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Kun siellä nuoret eivät halua hoitaa vanhuksia eikä tehdä maataloustöitä, näillä aloilla on jo pitkään vallinnut työvoimapula. Siksi Katalonian alue on houkutellut maahanmuuttajia aktiivisesti ja joka vuosi sinne muuttaa noin 100 000 uutta asukasta eli viimeisen kymmenen vuoden aikana yli miljoona maahanmuuttajaa – hallitusti. Maahanmuutto perustuu siellä ”maassa maan tavalla” –sopimukseen eli jokaisen tulijan kanssa tehdään henkilökohtainen sopimus, jossa vaatimuksena on kielen oppiminen ja koulutus- ja työ. Vasta sitten lähtevät sosiaalituet rullamaan. Sopimuksen ankaruutta kuvaa hyvin se, että kielitaidoksi ei riitä espanjan osaaminen, vaan on opiskeltava katalaanin kieli. Näin tulokkaat saadaan oikeasti sitoutetuiksi katalonialaisiksi.

Olisiko meillä jotain oppimista Katalonian mallista?

HELSINKI ON KUIN TITANIC

Suomen talouden vajoaminen taantumaan on seurausta globaalista talouskriisistä. Suomi on pieni avoin talous, jonka kehitys on täysin riippuvainen viennistä ja siten hyvin haavoittuva äkillisille kansainvälisille suhdannemuutoksille. Kun vienti ei vedä, talouskasvu hidastuu ja jopa supistuu, kuten nyt on tapahtunut.

Maamme talouden alamäki on ollut jyrkkä. Vielä viime vuoden elokuussa ennakoitiin liki kahden prosentin bkt:n kasvua tälle vuodelle, mutta nyt maaliskuussa jo viiden prosentin supistumista. Suomi selvinnee kohtuullisesti tästäkin kurimuksesta, jos kansainvälinen kriisi kestää vain pari vuotta, koska talouden perusfundamentit ovat kunnossa. Mutta jos syöksykierre kestää pitempään, pyöritään taas pohjamudissa kuten 90-luvun lamassa.

Helsinki ei ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin Suomikaan, pikemminkin päinvastoin, sillä Helsinkiä on kupattu jo monen hallituksen ajan muun Suomen hyväksi. Nyt Helsinki on tilanteessa, jossa verotulot romahtavat ja samaan aikaan meillä on rasitteena tyypilliset suurkaupunkeihin kasautuvat ongelmat kuten pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien suuri määrä, asunnottomuus, yksinhuoltajien suuri osuus jne. Jos Helsinki saisi pitää omat verotulonsa, meillä ei olisi mitään vaikeuksia selvitä mahdollisesta lamastakaan.

Päinvastoin kuin naapurikaupunkimme Espoo ja Vantaa, Helsinki ei aio avata tämän vuoden budjettia ja leikata sitä, vaikka toimintamenot kasvavat 6 % ja henkilöstön määrä kasvaa. Tällä linjauksella yritetään surfata aallonharjalla, vaikka pelkona on koko ajan, että karahdamme karille.

Nyt keväällä käydyt neuvottelut stadin kolmen suuren puolueen kesken vuoden 2010 budjetin raameista paljasti selvästi, että ainoastaan Kokoomuksen valtuustoryhmä on tiedostanut edessä olevat talousvaikeudet. Muut ovat pistäneet päänsä pensaaseen ja kuvittelevat, että kieltämällä vaikeudet ja uhat, ne voitaisiin pyyhkiä pois.

Tällä taktiikalla Helsinki on kuin Titanic, joka jatkaa juhliaan ja ajaa täyttä vauhtia eteenpäin muuttamatta kurssia, vaikka tiedetään, että edessä on törmäys jäävuoreen. Tänä keväänä olisi jo pitänyt soittaa kaikkia hälytyskelloja ja tarttua Helsinki –nimisen laivan ruoriin ja reivata kurssia. Nyt tyydyttiin vain siirtelemään kansituolien paikkoja ja asettelemaan niitä uusiin asentoihin. Näinhän toimittiin Titanicilla, kun ei piitattu edessä olevasta vaarasta. Nyt vuorostaan helsinkiläiset poliitikot eivät ole valmiita kurssin muuttamiseen, vaikka tiedetään, että talous romahtaa. Tämä on vastuutonta politiikkaa. Nyt tekemättä jätetyt ratkaisut tulevat joka tapauksessa uudelleen eteen tulevana syksynä, jolloin joudutaan tarttumaan tiukasti ruoriin ja tekemään rajujakin muutoksia. Jos nyt olisi laitettu muutos- ja suunnitteluprosessit liikkeelle, olisi saatu lisää sopeutumisaikaa.

Taikasanoja ovat kustannustehokkuus ja vaikuttavuus sekä toimintojen yhdistäminen ja tilojen käytön tehostaminen. Samoilla verovaroilla on yksikertaisesti saatava enemmän aikaiseksi. Palveluiden määrästä ja laadusta ei tarvitse tinkiä, jos ne pystytään tuottamaan tehokkaammin ja vaikuttavammin. Asukkaiden kannalta ei ole olennaista kuka tai mikä palvelut tuottaa, kunhan niitä on riittävästi saatavilla ja ne ovat laadukkaita. Ne voi tuottaa yhtä hyvin kaupunki itse tai joku kolmannen sektorin tuottaja tai yksityinen yritys.

Hannele Luukkainen

kaupunginvaltuutettu

valtiotieteen lisensiaatti

MÄ KÄVIN ÄÄNESTÄMÄSSÄ SUA TÄNÄÄN !

Tänään ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä eräs vuosikymmenten takainen ystäväni ilahdutti minua soitolla ja kertoi juuri käyneensä äänestämässä minua ennakkoon. Kiittelin luottamuksesta ja kun muistin, että viimeksi jutellessamme hän asui Vantaalla, kysyin, että onko hän nyt muuttanut Helsinkiin. Ei, hän sanoi asuvansa edelleen Vantaalla. Kerroin, että nyt sitten joku vantaalainen, jolla mahdollisesti on sama numero kuin minulla, on saanut yllätysäänen. Hän ihmetteli, että miten niin, koska hän katsoi äänestyspaikan seinästä numeroni 518. Selvisi, että hän oli käynyt äänestämässä Kontulassa ja tottakai siellä oli esillä helsinkiläisten ehdokkaiden numerot. Kyseessä oli Suomessa jo liki 30 vuotta asunut valveutunut maahanmuuttaja, joka toimii yrittäjänä Helsingin keskustassa.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun “sain ääniä” Vantaalta tai muista vaalipiireistä. Lähes kaikissa vaaleissa, joissa olen ollut ehdolla 1980 -luvun lopulta lähtien, aina joku ulkopaikkakuntalainen on iloisena kertonut antaneensa äänensä minulle. Kautta vuosien olen “saanut ääniä” paitsi Korsosta, Espoosta kuin muualtakin Suomesta. Viime eduskuntavaaleissa sain ainakin yhden äänen jopa Turun ulkosaaristosta, josta eräs mies soitti ja kertoi äänestäneensä minua. Kun kyselin, että onko hän siellä lomalla, hän vastasi, että ei, vaan hän asuu siellä. Olin hänen mielestään paras ehdokas ja siksi hän äänesti minua. Hän ei ollut tietoinen vaalipiirijaosta. Sitä en tiedä kenen hyväksi se ääni sillä kerralla meni.

Paras tapaus on kuitenkin se, kun eräs helsinkiläinen nainen soitti minulle kerran eläinsuojeluasioissa ja kertoi samalla aina äänestäneensä minua. Kun vaalit olivat aivan ovella kysyin, että voinko lähettää hänelle vaaliesitteeni, jossa on numeroni. Rouva vastasi, että ei hän tarvitse, sillä hänellä on ollut vaalimainokseni tuossa seinällä jo ainakin kymmenen vuotta ja siinä olevaa numeroa hän on aina äänestänyt !

Olisikohan vaaleihin liittyvässä tiedottamisessa hiukkasen petraamisen varaa ? Ihmiset eivät yksikertaisesti tiedä mikä on vaalipiirijako ja ketä kukakin voi äänestää.

PÄIVÄ KISSAPUVUSSA LASTEN JA ELÄINTEN HYVÄKSI

Eilisen kansainvälisen eläinten päivän vietin kissaksi pukeutuneena. Ensin aamupäivällä oli lasten puistotapahtuma Taivallahden leikkikentällä, jossa sain kunnian esiintyä kodittomien kissojen puolestapuhujana laulavan ja tanssivan ammattilaisen Miauskis- kissan ohella.

Sieltä sitten riensin kissapuvussani julkisilla kulkuneuvoilla Jumboon loppupäiväksi keräämään rahaa ja ruokaa sekä eläintarvikkeita kodittomille eläimille Citymarketin edustalla. Seuranani oli suuri elokuvatähti, Myrsky -elokuvan pääroolin esittäjä Myrsky -koira isäntänsä ja elokuvan käsikirjoittaja Marko Rauhalan kera. Ilmassa oli oikeasti Hollywood -meininkiä, sillä valtava kansanjoukko tungeksi kaupan edustalla odotellessaan Myrskyä saapuvaksi aivan suuren maailman tyyliin. Kun itse filmitähti sitten saapui, hänellä riitti ihailijoita aina jonoksi asti monen tunnin ajan. Siinä salamavalot välkkyivät ja kännykkäkameroille löytyi käyttöä.

Tunsin olevani suuresti etuoikeutettu, kun olin tavannut Myrsky -koiran jo pari viikkoa sitten Hesyn Eläinsuojelukeskuksen pihalla koirien muotinäytöksessä. Myrsky selvästi tunsi minut ja pussasi kuonooni kissapuvustani huolimatta. Tai ehkä juuri siksi, koska hänellä on kotona kolme kissaa lemmikkinä. Myrsky -koirahan on nelivuotias kaukaasian paimenkoira, joka painaa peräti 73 kiloa.
Kyseinen rotu ei varsinaisesti ole mikään paimentaja, vaan pikemminkin laumanvartija, joka ajaa sudetkin tiehensä. Kyseessä ei siis ole mikään syli- eikä sohvakoira, vaan todella vahva ja vaativa koira, joka ei missään nimessä käy kerrostalokoiraksi.
Myrskyn ansiosta keräyslippaamme täyttyivät ja asiakkaat lahjoittivat eläinruokia ja -tarvikkeita pakettiautollisen verran. Kauniit kiitokset ja paiskataan taas tassua, kun tavataan !

LUONTO ETSII YSTÄVÄÄ

Järjestimme tänään europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen kanssa ravintola Laulumiehissä keskustelutilaisuuden aiheesta Luonto etsii ystävää. Tiiviissä vuoropuhelussa kahlasimme läpi tämän ajan polttavimmat ympäristöaiheet sekä Euroopan laajuisella että kunnallisella tasolla. Ilmastonmuutoksen torjunta, energiapolitiikka, liikennepoliittiset linjaukset sekä Itämeren suojelu ja luonnonsuojelu ovat kaikki sellaisia asioita, joihin voidaan vaikuttaa sekä globaalilla että paikallisella päätöksenteko tasolla. Lisäksi tulee tietysti vielä yksilötaso, jossa me kaikki olemme päättäjiä eli voimme vaikuttaa maailman tilaan omilla valinnoillamme. Oli ilahduttavaa havaita, että erityisesti yleisön joukossa olleet eläkeläiset olivat erittäin ympäristötietoisia.

Tilaisuuden toisessa osassa YTV:n ympäristöasiantuntija Seppo Kajaste kertoi pääkaupunkiseudun jätehuollon nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Jätekysymyksissä jatkuva tiedonjano ja epätietoisuus ovat päällimmäisiä seikkoja. Suurta hallaa aiheuttavat telkkarin Arto Nybergin kaltaiset tyypit, jotka heittelevät ohjelmassaan kevyesti epätotuuksia jätteiden lajittelun hyödyttömyydestä. Suosittelen heille tutustumiskäyntiä esim. Ämmässuon kaatopaikalle, minkä jälkeen ei enää tarvitse luulla, että erilliskerätty biojäte sekoitettaisiin siellä sekajätteen joukkoon. Tärkeintä meidän kaikkien on toimia EU:n jätedirektiivin hierarkian mukaisesti eli ensin yrittää minimoida jätteen synty, sitten lajitella jätteet huolellisesti eri jätejakeisiin ja pyrkiä saattamaan niistä mahdollisimman suuri osa hyötykäyttöön joko raaka-aineeksi tai uusiokäyttöön sellaisenaan.

Metka yllätys oli se, että juuri tilaisuuden alkaessa paikalle saapui myös eräs vanhempi rouva raahaten painavaa vetokärryä mukanaan. Hän tuli kysymään konkreettista neuvoa mihin voi jättää ne kaikki keräämänsä lasipurkit ja pullot !

MUUTON KOURISSA

Mukava palata taas normaaliin elämään parin viikon muuttorumban jälkeen. Blogin kirjoittamisenkin jätin suosiolla väliin, kun yhtä aikaa oli päällä remontti, muutto ja vaalikampanja. Olin asunut edellisessä kodissani Maunulassa 30 vuotta, joten voi arvata, että tavaroiden ja papereiden lajittelu- ja roudausurakka oli valtava. Kun olen ollut mukana vapaaehtoisessa eläinsuojelutyössä yli 30 vuotta ja politiikassakin yli 20 vuotta, eikä asunnossani ollut pulaa kuutioista, niin kaikenlaisia “aarteita” oli tullut arkistoiduksi. Muutossa meni keräykseen lähes tuhat kiloa paperia ja monta kuormaa astioita, vaatteita ja huonekaluja Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Kulkukollin kirpputorille. Muuttohässäkässä omakin painoni keveni muutamalla kilolla parissa viikossa, mikä ei ollut yhtään pahitteeksi sekään.

Tähän asti olen asunut koko ikäni eli liki 60 vuotta Kehä ykkösen sisäpuolella, joten jo oli aikakin avartaa maailmaa. Nyt asun uudisasukkaana Mellunkylässä Kontulan alueella ja siis ensimmäistä kertaa elämässäni Kehä ykkösen kaaren ulkopuolella. Voin vakuuttaa, että täällä on ihanan rauhallista, runsaasti luontoalueita ja ystävällisiä ihmisiä. Tänään törmäsin sattumalta kotini lähellä sijaitsevaan paperinkeräyspisteeseen, jota nyt jatkossa tulen varmasti käyttämään ahkerasti.

ONGELMANA KANIT VAI IHMINEN?

Sunnuntai-iltana lukiessani Hesarin nettiversiota silmiini osui uutinen, jossa kerrottiin, että Nikke -kissa on tappanut Kumpulan siirtolapuutarhassa tänä kesänä 50 kania. Tarina tuntui ensin mätäkuun jutulta, mutta on valitettavan totta. On surullista, että kissan älykkyyttä käytetään näin väärin toisen eläinlajin tolkuttomaan tappamiseen.

Miksi ylipäänsä kaikki ihmisen kokemat “ongelmat” pitäisi ratkaista eläimet tappamalla ? Eläimet kuuluvat kaupunkiin ja rikastuttavat elämäämme myös urbaanissa ympäristössä.

Itse yrittäisin ratkaista ongelmaa siten, että ensin sakottaisin niitä kovasydämisiä ja kovakorvaisia ihmisiä, jotka ovat julmasti jättäneen lemmikkikaninsa heitteille kaupunkiluonnon armoille. Toiseksi käyttäisin kanimäärän rajoittamiseksi vain ns. pehmeitä keinoja, joilla ei vahingoitettaisi kaneja eikä tapettaisi niitä. Tällaisia ovat erilaiset kanikarkotteet ja suojaverkot. Lisäksi valitsisin istutuksiin sellaisia kasvi- ja puulajeja, jotka eivät maistu kaneille. Mahdollisesti saattaisin käyttää myös ns. TNR-menetelmää (trap-neuter-return), jossa kaneja päästetään takaisin luontoon steriloituina.

Keinovalikoimaan kannattaisi valita niitä parhaita käytäntöjä, joita on menestyksekkäästi kokeiltu muissa vastaavissa kaupungeissa. Esimerkiksi Tukholman Vasastanissa Sinnenas trädgårdissa oli aiemmin isot kanivahingot, mutta sen jälkeen kun alue aidattiin 25 cm syvyyteen upotetulla teräsverkolla, ei enää ole ollut mitään ongelmaa.

Kanien aiheuttamien tuhojen kustannus noin 100 000 e/vuosi on toki mittava summa. Mutta sama summa tärvääntyy monta kertaa vuodessa kaupungin puhtaanapitomenoihin vapun, koulujen päättäjäisten, koulujen alkamisen, taideiden yön ja ilotulitusjuhlien takia, eikä kukaan vaadi näiden lopettamista.

ROSKARUOKA AIHEUTTAA VAKAVIA KEHITYSHÄIRIÖITÄ

Johanna Sydänmaa kirjoitti tänään (4.9.) Hesarin mielipidesivulla, että pelkkä liikunta ei ratkaise lihavuusongelmaa, vaan ratkaisevassa asemassa on terveellinen ruoka. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Hänen jutustaan ei kuitenkaan käy lainkaan ilmi miten vahingollista laajalti levinnyt roskaruokakulttuuri on ihmisten tai eläinten terveydelle.

Ihmispuolen tutkimustuloksia en tunne, mutta esimerkiksi Helsingissä on jo tavattu monia vakavista kehityshäiriöistä kärsiviä lintuja mm. harakoita ja hanhia, jotka ovat oppineet syömään ihmisten jättämiä ranskalaisia perunoita ja muita pikaruokapaikkojen tarjoamia roskaruokien jämiä puistoista ja roskiksista.

Hälytyskellot alkavat soida, kun kohtaa harakan, jonka siivet napsahtavat poikki, kun se yrittää lähteä lentoon. Silloin on syytä miettiä mitä tapahtuu samanlaista ravintoa syövän lapsen tai nuoren kehitykselle. Tai kun näkee täysikasvuisen kanadanhanhen, jonka siivet ovat jääneet tynkäasteelle, on pakko pysähtyä pohtimaan millaisia kehityshäiriöitä tällainen ravinto aiheuttaa hampurilaisbaareissa aterioiville nuorille.

Yhtä lailla aikuisetkin levittävät kaupungin puistoihin ja kaduille ranskanperunoiden ja muun roskaruuan tähteitä. Tämä on erittäin ajattelematonta käytöstä, sillä tällainen ravinto on oikeasti haitallista luonnonvaraisille eläimille. Pidetään siis kaupunki siistinä ja estetään luonnonvaraisia eläimiä vahingoittumasta.

EIHÄN TÄMÄ NYT NÄIN VOI MENNÄ

Kesälaitumilta palattuani sähköpostissani oli eräältä maunulalaiselta pienen koululaisen äidiltä viesti, jonka otsikko oli ”APUA! Päiväkodin parakki tulossa Maunulan koulun pihalle”.  Mitä enemmän asiasta käytiin kirjeenvaihtoa ja soiteltiin, sitä kummallisempia seikkoja asiasta paljastui.

Lyhyesti kerrottuna kyseessä oli hanke, jossa suomenkielisen ala-asteen 1. ja 2. luokan oppilailta viedään oma koulupiha, kun pihalle rakennetaan tilapäinen ruotsinkielinen päiväkotiparakki. Tämän takia 120 lasta, joista puolet erityisoppilaita, joutuvat siirtymään ylempiluokkaisten kanssa samalle pihalle 16 päiväkotilapsen tieltä.

Syntynyt tilanne on malliesimerkki siitä, kun virastot eivät toimi yhteistyössä. Opetusviraston arkkitehti oli tehnyt koulun tontille pihasuunnitelman ja juuri parakin kohdalle piti rakentaa koulun pienimmille koululaisille kauan kaivattu pallokenttä. Sitten aluearkkitehti valitsikin juuri tämän saman paikan ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen paikaksi kysymättä asiaa opetustoimesta.

Lisäksi hanke esiteltiin rakennuslautakunnalle virheellisesti niin, että parakki olisi tullut ruotsinkielisen ala-asteen Månsas Lågstadiumin pihaan, vaikka tosiasiassa se oli tulossa Maunulan ala-asteen pihaan. Rakennuslautakunnan pöytäkirjassa todetaan, että naapureita on kuultu, mutta ei mainita, että Maunulan ala-asteen rehtori ja koulun johtokunta sekä Månsas Lågstadiumin rehtori vastustavat parakin sijoittamista ala-asteen pihalle.

Kun kerroin nämä seikat Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajalle Risto Rautavalle, totesin, että eihän tämä nyt näin voi mennä. Hän vastasi, että ei niin, kääri hihat ja ryhtyi hommiin.

Sinänsä on upeaa, että Maunulassa toimii myös ruotsinkielinen päiväkoti, mutta sen sijainti ei saa haitata suomenkielisen ala-asteen pienten oppilaiden koulunkäyntiä. Tuskin ison koulun pihakaan nyt on paras paikka pienille päiväkotilapsille. Maunulassa 30 vuotta asuneena tiedän, että alueelta löytyy varmasti monia parempiakin paikkoja ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen sijoituspaikaksi.

Jotta asiasta saadaan uusi päätös, jätin syksyn ensimmäisessä valtuuston kokouksessa 3.9. aloitteen, jossa vaadin, että ruotsinkielistä päiväkotiparakkia ei sijoiteta Maunulan ala-asteen pihalle ja että ruotsinkielisen päiväkodin väistötiloille etsitään kiireellisesti uusi sijoituspaikka Maunulasta. Aloitteeni allekirjoitti 48 valtuutettua 85:stä eli ylivoimainen enemmistö.

Mikäli aloitteeni tulee toteutumaan, siitä kuuluu suurkiitokset Sanni Uuksulaiselle, tuolle äidille, joka ei jäänyt vain harmittelemaan parakin tuloa koulun pihalle, vaan ryhtyi toimimaan pienten koululaisten puolesta. – Kunpa kaupungissamme olisi enemmän hänen kaltaisiaan valppaita asukkaita !