Toki ensin pitää olla selvillä mistä näitä löytökoiria oikein tulee. Valtaosa varmastikin on kylmästi jätetty heitteille ja monet ovat alun perin lähtöisin pentutehtaista. Pentutehtaissahan koirista kiskotaan maksimihyöty minimipanoksin. Ongelmina ovat mm. toistuvat tiineydet, sisäsiittoisuus, liian varhaiset vieroitukset ja sairaudet sekä koirien kasvattaminen kurjissa oloissa ja ahtaissa häkeissä. Kaiken takana ovat ahneet ja julmat ihmiset. He tienaavat myymällä koiria kaduilla, toreilla ja ilmaislehdissä sekä netissä tyyliin ”rotukoiria alehintaan” tai ”pieniä koiria edullisesti”. Heitteillejättöjen taustat voivat olla moninaiset, mutta eihän kukaan eläinrakas ihminen voi hylätä lemmikkiään. Rangaistusten ohella tarvitaan myös asennekasvatusta.

Löytöeläinten pelastamisessa ei kuitenkaan riitä pelkkä eläinrakkaus, mukana on oltava sekä järki että tunteet. Mitään eläintä ei pidä ottaa tai ostaa hetken mielijohteesta eikä säälistä, vaikka trokarin kassista kurkottaisi kuinka suloinen koiranpentu tahansa. Monissa maissa lemmikkieläinbusineksessa on mukana kansainvälisiä liigoja, jotka teettävät koiranpentuja yhdessä maassa ja rahtaavat niitä sitten myyntiin toiseen maahan muka pelastettuina eläiminä (esim. Unkari/Italia).

Eläinyksilön kannalta on tietenkin tärkeää se, että juuri hänet pelastetaan, mutta se ei riitä, sillä se ei ratkaise itse ongelmaa. Monissa tapauksissa se johtaa vain loputtomaan ketjuun koirasukupolvien kärsimyksiä, jos kauppa käy ja hämärä business kannattaa. Yhden kaupaksi saadun pennun tilalle tuotetaan välittömästi uusia.

Ponnistukset pitää siis suunnata ongelman alkulähteille ja pyrkiä saamaan muutoksia lainsäädäntöön siten, että pentutehtailu loppuu ja eläinten heitteillejätöt tulevat rangaistaviksi teoiksi. Eläinsuojeluvalvontaa on lisättävä rutkasti kaikissa ongelmamaissa. Lisäksi kunkin maan omia eläinsuojeluyhdistyksiä voidaan auttaa käytännön työssä, adoptiotoiminnassa, rokotus ja sterilointikampanjoissa yms. sekä materiaali- että raha-avustuksin ja osaamista jakamalla. Tätä HESY tekee monissa maissa Intiaa myöten. Eläinten kohdalla pätee sama taloudellinen lainalaisuus kuin kehitysavussakin eli sillä rahalla, joka kuluu Suomessa yhden yksilön auttamiseen, pystytään kohdemaassa auttamaan useampia.

Vastaavasti on mietittävä miten apu saadaan parhaiten perille. Löytökoirien auttamista voidaan varmasti tehostaa myös järjestöjen yhteistyöllä. Nyt järjestettävä löytökoiralauantai on tästä hyvä esimerkki. Ehkä kannattaisi perustaa myös jonkinlainen kokemuspankki, johon voisi kasata hyödyllistä tietoa löytökoirien tilanteesta eri maista.

Löytöeläinten maahantuontiin liittyy myös useita riskejä riippuen siitä miten vastuuton tai vastuullinen tuojataho on. Suomeenkin eläimiä salakuljetetaan ja tuodaan muka omana lemmikkinä tarkoituksena kuitenkin myydä se myöhemmin. Laittomasti tuotu eläin on terveysriski paitsi muille eläimille myös ihmisille. Kyseessä voi olla penikkatauti, rabies, heisimato, joka ihmiseen siirtyessään aiheuttaa vaarallisen ekinokokkitartunnan, punkit, kirput jne. Eläimen kannalta tässä on surullisinta se, että laiton tuontieläin joko palautetaan alkuperämaahan tai lopetetaan. Viime vuosina jopa monta kymmentä eläintä kokee vuosittain tämän kohtalon.

Eläinten maahantuontia harjoittavien eläinsuojelu- tai rescue –järjestöjen vastuu on suuri. Ensinnäkin on vastattava siitä, että sijoitetaan vain taustaltaan tunnettuja ja terveitä eläimiä.

Toiseksi on huolehdittava jälkivalvonnasta ja annettava tukea adoptiokodeille koirien koko eliniän ajan. Kolmanneksi joku raja on asetettava myös sille, montako koiraa sijoitetaan yhteen perheeseen. Neljänneksi uudelle kodille on rehellisesti kerrottava mitkä ovat kokonaiskustannukset kuin myös ne haasteet ja ongelmat, joita löytökoiran sopeuttamisessa kotikoiraksi ja yhteiskuntakelpoiseksi voi koitua. Koirankin tulevaisuuden kannalta on parempi kertoa sen olevan ”kävelevä katastrofi” kuin antaa kiiltokuvamainen kuvaus koiran luonteesta tai tavoista. Ja viidenneksi on oltava varma, ettei lisää toiminnallaan pentutehtailua tai heitteillejättöjä.

Paras työkalu estää lemmikkien laitonta kauppaa ja ehkäistä varkauksia on tunnistusmerkitä kaikki eläimet ja perustaa ei vain valtakunnallinen vaan EU:n laajuinen lemmikkieläinrekisteri. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinenhän on sitä ajanut ja itsekin toivon, että se menisi läpi.

Toivotan koiramaista löytökoiralauantaita kaikille !

Urpilainen puhuu takuuksista, kun ei selvästikään erota takuita ja vakuuksia toisistaan. Heinäluoma ja Urpilainen vaativat vieläkin sijoittajanvastuuta väliaikaisen kriisirahaston lisäehdoksi, vaikka systeemi on lyöty lukkoon jo ajat sitten, eikä siihen voi enää liittää mitään lisäelementtejä.  Samoin he vaativat Portugalille ”hallittua” velkajärjestelyä, vaikka kaikki tietävät, että velkajärjestelyä ei kukaan voi hallita.  Mutta jos halutaan, että Suomessakin asuntolainojen korot nousevat pilviin ja vienti tyrehtyy ja työpaikat kaatuvat, niin astutaan sitten demareiden johdattamana hallitsemattomaan Euroopan laajuiseen talouslamaan.

Kovin paljon paremmin käsitteet eivät ole vasemmistoliitonkaan puheenjohtajan hallussa. Puolueen vaalilehdessä otsikko huutaa ”Leikkauslistoja ei tarvita”.  Ja tekstissä Arhinmäki kertoo, että ”säästetään armeijan hankinnoista ja yritystuista ja eläkevakuutusten verohelpotuksista”. – Mitä muuta nämä erät ovat kuin leikkauksia !?!

Molemmat vasemmistopuolueet ovat kilvan kertoneet olevansa köyhien ja eläkeläisten asialla. Olen paneeleissa muistuttanut sekä Heinäluomaa että Arhimäkeä siitä, että Paavo Lipposen I hallitus, jossa oli mukana myös Vasemmistoliitto, otti käyttöön taitetun indeksin.  Paavo Lipposen II hallitus puolestaan poisti kansaneläkkeen pohjaosan.  Ja Heinäluoma poisti koko varallisuusveron ollessaan valtiovarainministeri.

Ihan kirkkaita eivät ole Heinäluoman verolinjauksetkaan, sillä hän haluaa laajentaa kotitalousvähennyksen koskemaan myös kerrostaloja. Todellisuudessa se koskee jo nyt kaikkia asukkaita riippumatta siitä minkälaisessa talossa he asuvat ja asuvatko he vuokralla vai omassa asunnossaan.  Mutta jos hän tarkoittaa sitä, että se pitää ulottaa myös taloyhtiöihin, niin se onkin sitten jo isompi kysymys varsinkin, jos yhtiöt eivät maksa veroja. Verovähennystä on vaikea tehdä, jos ei ole edes maksanut veroja !

Vasemmistoliiton verolinjaukset kertovat siitä, että puolue on himoverottaja.  Juuri kun hallitus on onnistuneesti aloittanut ns. ekologisen verouudistuksen, jossa verotuksen painopistettä on siirretty työn ja eläkkeiden verottamisesta haittojen verottamiseen, vasemmistoliitto haluaa vaihtaa suuntaa ja ryhtyä peruuttamaan.

Vihreät taas haluavat rokottaa lisää pääkaupunkiseudun asukkaita lanseeraamalla ruuhkamaksut/tietullit, joiden tuotolla sitten rahoitettaisiin seudun liikennehankkeita.  Tämä malli olisi todella hölmöläisten hommaa tilanteessa, jossa esim. Helsingin verovaroja muutoinkin siirretään liki kolmen veroprosentin tuoton verran muualle Suomeen verotulojen tasauksen nimissä.  Kun valtio kerran rahoittaa liikennehankkeet muualla Suomessa, niin miksi pääkaupunkiseudun asukkaiden pitäisi maksaa ne omasta pussistaan ?

Vaalipaneeleissa Kepun ehdokkaat ovat olleet sitä mieltä, että on ihan oikein kupata Helsinkiä ja puolue haluaa tehdä niin jatkossakin.

Persut puolestaan haluavat yhtä aikaa sekä vähentää kehitysapua että maahanmuuttoa.  Mikähän viisaus tähän sisältyy ? Hyvin toteutettu kehitysapu vähentää tarvetta maahanmuutolle, koska ihmiset voivat pysyä omissa maissaan.

Jos maallikko ryhtyisi lääkäriksi, häntä syytettäisiin puoskaroinnista.  Kun kansantaloustieteeseen sotketaan poliittisia pyrkimyksiä, sitä kutsuttaneen kansan taloustieteeksi !

Rakennussektoria on perinteisesti totuttu pitämään harmaan talouden tyyssijana, mutta todellisuudessa se on levinnyt palvelualoille laajemminkin. Esimerkiksi palkkoja saatetaan maksaa pimeänä ja luontoisetuja salata. Tavaroita voidaan myydä ohi kassan ja tuloja jättää kirjanpidon ulkopuolelle jne.

Harmaan talouden torjunnassa on erittäin tärkeää ottaa tilanne haltuun ja määrittää vastuutahot. Kaupungin omin toimin voidaan toteuttaa ainakin seuraavat toimenpiteet: Harmaan talouden torjuntaohjetta tulee tiukentaa niin, että sopimuskumppaneilta vaaditaan todistukset verojen ja työnantajavelvoitteiden maksamisista tiheämmin kuin kerran vuodessa. Hankintojen kilpailutuksissa tulee käyttää myös muita valintakriteerejä kuin hintaa, jolloin pimeän työn käyttäminen ei enää ole yhtä houkuttelevaa. Lisäksi tarjouspyyntöjen laatimiseen ja hankintaosaamiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Eduskunnan käsissä on puolestaan verotustietojen salassapitosäännökset. Nykyisin ne ylläpitävät harmaata taloutta. Ensinnäkin kunnat eivät saa verottajalta tarvittavia yrityskohtaisia tietoja, jolloin kunnat joutuvat toimimaan sokkoina yritysten suhteen. Toiseksi kunnat eivät saa verottajalta toimeentulotukea hakevien asiakkaidensa ajantasaisia pääoma- ja varallisuustietoja. Toimeentulotuen valuminen pimeää tuloa tienaaville voidaan estää sillä, että sosiaalivirasto saisi sähköisen yhteyden asiakkaidensa verotustietoihin. Tärkeätä on toimia ripeästi, sillä veronkiertäjät ovat yleensä aina pari askelta lainsäätäjiä ja viranomaisia edellä. Siksi harmaan talouden torjunta on otettava seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.

Huhtikuun alusta rakennusalalla tulee voimaan käänteinen arvonlisävero. Sen onnistuminen tavoitteissaan jää nähtäväksi. Pelkona on, että se sekoittaa markkinat monimutkaisuudellaan.

*                    *                    *

Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta, jonka puheenjohtajana olen toiminut yli kymmenen vuotta, julkisti viime vuoden lopulla raportin ”Harmaan talouden uhat, haitat ja torjunta Helsingissä”. Raportti löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.hel.fi/tav

Pekingissä asunnot ovat isoja verrattuna suomalaisiin – pienimmät noin 60-80 m2, ja suurimmat noin 250-300 m2. Kun vuokrat kuitenkin ovat kalliita tulotasoon nähden, samoissa asunnoissa asuu useita perheitä. Asuntojen hinnat ovat jatkuvassa nousukierteessä, koska asunnot ovat haluttu sijoituskohde.

Liikenne on ihan oma lukunsa 20 miljoonan asukkaan Pekingissä. Vielä viisi vuotta sitten kaupungissa oli vain kaksi miljoonaa autoa ja nyt jo liki viisi miljoonaa. Vaikka pääkaduilla on neljä kaistaa molempiin suuntiin ja vaikka kuorma-autoilla ja jakeluautoilla saa tulla kaupunkiin vain yöaikaan, ruuhkat ja liikenteen aiheuttamat saasteet ovat uskomattomat. Autojen määrää yritetään nyt vähentää sallimalla vain 20 000 uutta lupaa autojen ostamiseen kuukausittain. Lisäksi liikennettä pyritään vähentämään asettamalla ajorajoituksia rekisterinumeroittain. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että monilla perheillä on kaksi autoa sekä parittomalla että parillisella rekkarilla. Takseja suhaa valtava määrä, sillä Pekingin olympialaisten alla Kiinan valtio osti 100 000 uutta autoa takseiksi. Taksat ovat niin halpoja, että kuskit eivät kovin herkästi edes ota matkustajia kyytiin. Tunnin matka maksaa noin 1.5 euroa.

Kiina on muutamassa vuodessa noussut maailmankaupan kärkisijalle. Valtaosa maailman tavaratuotannosta valmistetaan Kiinassa. Pitämällä valuuttansa yuanin ulkoisen arvon keinotekoisen alhaalla, Kiina on taannut vientiteollisuutensa kilpailukyvyn. Samalla se on pakottanut myös Länsimaat siirtämään tuotantonsa Kiinaan, jolloin myös osaaminen on siirtynyt kiinalaisten haltuun. Kiinalaisethan ovat mestareita kopioimaan ja matkimaan.

Kun kiinalaiset vielä säästävät enemmän kuin kuluttavat, maan valuuttavaranto hipoo noin 2 000 mrd euroa. Kiinalaisten yksityishenkilöiden säästöt ovat suuremmat kuin kaikkien Aasian maiden yhteenlasketut bkt:t. Niinpä Kiina onkin USAn alijäämien suurin rahoittaja ja osallistunee myös talousvaikeuksissa kamppailevien Euroopan maiden rahoittamiseen, jos katsoo sen hyödyttävän itseään. Kiina on tehnyt jätti-investointeja Afrikkaan turvatakseen raaka-aineiden saannin. Investointipäätöksiä tehdessään Kiina ei kysele eettisiä periaatteita eikä ihmisoikeuksien perään.

Tällä hetkellä Kiinassa on noin 150 miljoonaa ihmistä, jotka tienaavat alle euron päivässä, 250 miljoonaa alle kaksi euroa ja 650 miljoonaa alle 5 euroa. Lisäksi maassa on valtava määrä maatyöläisiä, joilla ei ole mitään koulutusta. Toisaalta taas maailman kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä viisi on kiinalaista ja maailman rikkain nainen on kiinalainen.

Lähitulevaisuudessa Kiinan kansatalouteen kohdistuu kovat paineet. Inflaatio on kiihtymässä, yhden lapsen politiikka on kääntänyt väestöpyramidin päälaelleen ja Tunisiasta alkanut kansannousu saattaa levitä Aasiaankin, sillä nettiä on vaikea kahlita, vaikka Egypti -aiheisia sivustoja onkin suljettu.

Satunnaiselle matkailijalle Peking on turvallinen ja mielenkiintoinen kaupunki. Kiinalaiset ovat ystävällistä väkeä. He myös reagoivat avoimen spontaanisti erilaisuuteen ja oranssi tukkani irrotti kommentit lähes kaikilta pikipäiltä. Olen myös vakuuttunut, että seuraavalla kerralla silmälasikehyksien myyjillä on tarjolla salmiakin muotoisia kehyksiä, koska silmälasini herättivät niin paljon ihmetystä.

Mikäli haluat tehdä nojatuolimatkan Pekingiin, käy vilkaisemassa valokuvat facebookista www.facebook.com/hanneleluukkainen

Talous

Neuvostoliiton hajottua Kuuba putosi tyhjän päälle, kun Venäjä lopetti sen avustamisen. Siihen asti maa oli ollut lähinnä sokeriruokon toimittaja ja saanut kaikki tarvitsemansa elintarvikkeet ja tavarat ystävältään. Tuolloin siltä loppui sekä ruoka että rahat.

Kuubassa vallitsee edelleen kaikenlainen säännöstely kiintiöineen. Asukkaille jaetaan ruokakuponkeja päivittäisten elintarvikkeidensa hankkimiseen. Esimerkiksi leipää jaetaan vain yksi sämpylä per päivä asukasta kohti. Ruokaa joutuu jonottamaan ja lähes kaikesta on pulaa. Kun kadunkulmaan oli tullut myyntiin kananmunia, siihen kertyi hetkessä noin sadan ihmisen jono. Turisteilta ihmiset kerjäävät saippuaa. Valtiolta voi vuokrata tontin talon rakentamiseksi, mutta rakennustarvikkeita voi joutua odottamaan kymmenen vuotta.

Kuuban työttömyysaste on noin 7 %. Jokin aika sitten se oli yli 10 %, kun virkamiehille jaettiin potkuja urakalla, mutta laajentunut matkailuelinkeino on pystynyt työllistämään lisää väkeä. Työn tuottavuus on liki samaa luokkaa, sillä surkeat liksat eivät houkuttele ketään raatamaan. Maksimikuukausipalkka on alle 40 e ja sitä maksetaan opettajille, insinööreille ja lääkäreille. Käytännössä kuitenkin juuri he hakeutuvat matkailuelinkeinon pariin, koska siinä voi tienata enemmän. Niinpä hotelleissa työskentelee siivoojina, baarimikkoina ja tarjoilijoina sekä liikunnanohjaajina korkeasti koulutettua väkeä. Ei heidänkään palkkansa ole suurempi, mutta turistien maksamat runsaat tipit tekevät elämästä edes vähän siedettävämpää. Valtio kuitenkin vie niistä osansa, vaikka varsinaista tuloveroa ei peritäkään. Valtio verottaa tipeistä, vaikka niitä ei saisikaan. Tuo 40 rahaa muuten riittää tasan kahteen edestakaiseen 70 km pitkään matkaan bussilla.

Kuubassa vallitsee kaksirahajärjestelmä: vaihdettava eli ns. turistipeso sekä ei-vaihdettava eli kansanpeso. Tämä on johtanut kummallisiin tilanteisiin, sillä esim. lentokentällä on kaksi kahvilaa, yksi kumpaakin rahaa varten. Kansanpeson kahvilassa ei myydä kuin appelsiinimehua ja leipiä. Turistipeson kahvilassa saa jopa kahviakin. American Express ei käy koko maassa.

Matkailu on noussut maan pääelinkeinoksi ja vasta sen jälkeen tulevat nikkeli, tupakki, sikarit, rommi, kahvi, lääkkeet ja biotekniikka. Koko turismibusiness on armeijan omistuksessa ja sen johtajana tietty Castro. Rannikon suurimmassa hotellissa, jonka majoituskapasiteetti on 3000, työskentelee 600 ihmistä.

Kuuba on ruvennut jo vähän availemaan ovia markkinataloudelle. Maanviljelijät saavat esimerkiksi myydä tuotantokiintiöt ylittävän osan sadostaan ”vapailla markkinoilla” eli tienvarsikioskeissa. Yksityiset voivat myös perustaa ravintoloita, mutta niissä ei saa tarjota hummeria eikä nautaa, koska niihin on valtion monopoli. Yrittäjyyteen ”kannustetaan” verotuksella siten, että yritystulosta pitää maksaa veroa 50 % ja sen lisäksi 20 % sosiaalikuluja. Isoissa yrityksissä valtio pitää itsellään aina 51 % omistusosuuden.

Liikenne

Lähes kaikki autot ovat valtion omistuksessa. Autojen rekisterikilpien väristä näkee omistustahon: siniset ovat valtion, keltaiset ovat yksityisten, mustat diplomaattien ja oranssit ovat kv. järjestöjen.  Jos sattuu näkemään valkoisen laatan, auto kuuluu joko kaupunginjohtajalle tai kommunistisen puolueen puheenjohtajalle. Valtion autoilla on velvollisuus ottaa ihmisiä kyytiin teiden varsilta. Yleisin kulkuneuvo on hevos- tai aasikärryt, fillareita näkee tosi vähän.

Liikennelait ovat hyvin tiukat ja pienimmästäkin rikkeestä koituu iso sakko tai ajokortin menetys. Tämän vuoden alusta lakeja vielä kiristettiin ja nollatoleranssi astui voimaan.

Kuubassa on hyvin turvallista liikkua, sillä esim. lentokentällä on kolminkertainen turvatarkastus maan sisäisellä lennolla. Lisäksi kenttävirkailijat tarkastavat alinomaa myös toisiaan.

Havanna

Kuuban 11.3 miljoonasta asukkaasta 2.5 miljoonaa asuu Havannassa. Loistonsa aikoina Havanna on ollut ainutlaatuisen upea kaupunki. Nyt tuon loiston tunnistamiseen tarvitaan rajatonta mielikuvitusta, sillä vallankumouksen jälkeen taloja ei ole korjattu. Kun kerrostalon seinään on tullut neliönkokoinen reikä, se on paikattu teippaamalla siihen jätesäkki. Havannan vanha kaupunki on nyt julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi ja kunnostaminen on aloitettu kv. rahoituksella.

Loistoa voi kuitenkin kokea Tropical kabareessa, jossa maan ellei maailman parhaat tanssijat ja laulajat esittävät unohtumattoman shown.

Kaduilla vilistää toinen toistaan nälkiintyneempiä ja sairaampia kissoja ja koiria, joista kukaan ei välitä. Kun yritin saada apua kadulle hylätyille pariviikkoisille kissanpennuille, selvisi, että maassa ei ole yhtään eläinsuojeluyhdistystä ja että eläinsuojelu on tuntematon käsite. Ihmisten asenne on se, että kun ihmisilläkään ei ole ruokaa, miksi he ruokkisivat eläimiä.

Ihmisten elämää vahditaan tarkkaan, sillä jokaisessa korttelissa on oma korttelikomitea, joka sakottaa, jos talojen edustalla on roskaista tai pihoilla lojuu makeaa vettä. Jälkimmäinen siksi, että näin yritetään estää malariahyttysten leviäminen.

Plussia

Maassa on ilmainen terveydenhoito ml. hammashoito. Se kattaa myös sukupuolenvaihtoleikkaukset. Myös koulutus on ilmaista ja kulttuuripalvelut hyvin edullisia. Laki kieltää kaikki ilotulitukset ja raketit.

Kuuba on ihanteellinen lomakohde verrattuna esim. moneen Aasian tai Afrikan maahan, koska ei tarvita malarialääkitystä ja meri ja rannat ovat vielä puhtaat. All inclusive hotelleissa pöydät notkuvat herkkuja kuin SAK:n vaalimainoksessa. Hotelleissa työskentelee huippukoulutettuja ja kielitaitoista väkeä.

Veikkaan, että Kuuban sosialismin varaan rakennettu korttitalo kestää korkeintaan niin kauan kuin Castrot elävät.

Valokuvia Kuuban matkaltani voi katsella osoitteessa: www.facebook.com/hanneleluukkainen

Muutoinkin Finnairin lentoemäntien ja stuerttien lakko on aivan
järjetön. Tilanteessa, jossa Finnair tuottaa valtavia tappioita ja uhkaa
menettää asemansa lentoyhtiöiden välisessä rajussa kilpailussa, on
täysin käsittämätöntä, että yksi työntekijäryhmä menee lakkoon vain
siksi, että se haluaa pitää kiinni kaikista saavutetuista eduistaan.
Joku raja siinäkin miten paljon työntekijät voivat vahingoittaa
työnantajaansa ja heikentää sen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Sekin on kyllä aivan uskomatonta, että heille on sellaiset ruhtinaalliset
edut joskus kultapossuvuosina annettu. Nykyisessä maailmassa ne ovat
täysin ylimitoitetut verrattuna mihin tahansa henkilöstöryhmään.

Isänmaallisena suomalaisena olen itse aina pyrkinyt lentämään
sinivalkoisin siivin, jos suinkin mahdollista. Vaikka se on kyllä
yleensä ollut kalliimpi vaihtoehto, olen kuitenkin halunnut tukea
Finnairia. Jos lentoemännät eivät halua taistella työnantajansa rinnalla
vaan sitä vastaan, niin miksi asiakkaat sitten pysyisivät Finnairin
takana. Pelkään, että lentoemännät nyt sahaavat sitä oksaa, jolla
istuvat ja heille käy kuten paperiliitolle, kun Ahonen pisti tehtaita
lakkoon, niin se johti niiden lopettamiseen ja työntekijät menettivät
työpaikkansa. Jos katkoo työnantajaltaan siivet, siiventyngillä ei oikein voi lentää.

Tällainen vastuuton lakkoilu aiheuttaa Suomelle paljon hallaa. Miten
tässä nyt rakennetaan Suomen brändiä tai nostetaan maan mainetta, kun
yksi ryhmä heittelee kapuloita rattaisiin. Itsekin olen saanut
houkutelluksi yhden kansainvälisen kokouksen Suomeen tälle viikolle ja
nyt sen toteutuminen on epävarmaa lentoemäntien lakon takia. Toista
kertaa heitä ei varmaankaan tänne saa tulemaan – ei ainakaan
sinivalkoisin siivin.

Suomessa eläinsuojelun suurimmat heikkoudet ovat takapajuisen lainsäädännön ohella valvonnan puute, poliisin ja syyttäjän haluttomuus puuttua eläinten huonoon kohteluun sekä liian lepsut tuomiot eläinrääkkäystapauksissa. Nytkin viikon sisällä Suomessa on noussut otsikoihin kolme julmaa eläinrääkkäystapausta. Jokaisessa suomalaisessa ei asukaan pieni lehmä, vaan joissakin iso barbaari.

Tällä hallituskaudella ei kannata lyödä vetoa sen puolesta, että eläinsuojelussa otettaisiin edistysaskeleita, kun pääministeri on lähtöisin broilerikasvattamolta, käyttää turkiksia ja harrastaa metsästystä. Lisäksi hänen merkittäväksi vaalirahoittajakseen on paljastunut Turkistuottajat.

Eläimellistä politiikkaa voi ajaa kahta tietä: joko perustamalla uuden ns. yhden asian puolueen kuten Saksassa tai Sveitsissä tai sitten menemällä mukaan olemassa oleviin ja mieluusti vielä valtaapitäviin puolueisiin kuten mm. me olemme Suomessa tehneet. Eduskunnassa toimii eläinsuojeluryhmä, jonka perustin ollessani kansanedustajana 90-luvun alussa. Vastaavasti myös Europarlamentissa on eläinsuojeluryhmä, jonka varapuheenjohtajana Sirpa Pietikäinen toimii.

Kuka muu kuin eläinsuojelija ajaisi eläinten asioita paremmin. Tämä pätee niin kunnallispolitiikassa, eduskuntatyössä kuin Euroopan parlamentissakin, joissa kaikissa päätetään eläimiin liittyvistä asioista sekä lainsäädännön että budjettien kautta. Eläimet tarvitsevat omat eläinkansan edustajansa näille kaikille tahoille ja eläinsuojelulain kokonaisuudistus on saatava Suomessa tulevan hallituksen ohjelmaan.

Tuorein näyttö tästä kepulaisesta metropolipolitiikasta kuultiin Sanomatalon tilaisuudessa, jossa herrat kilvan harmittelivat sitä, että pääkaupunkiseutu on saanut valtion rahaa kehäradalle ja länsimetrolle. Tosi härski veto, sillä kautta historian valtion liikennepolitiikka on ollut alisteista alue- ja työllisyyspolitiikalle ja siksi valtaosa budjetin liikenneinvestoinneista on aina osoitettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Liikennemäärärahat kannattaisi ehdottomasti ohjata tänne missä ihmiset liikkuvat. Kepulaisen aluepolitiikan jäljiltä maakunnissa on monta tyhjää valtatietä ja Kärkisten salmen sillan kaltaisia megainvestointeja, joita ei ikinä olisi voitu rakentaa kustannushyötylaskelmien perusteella, mutta siltarumpupolitiikka on tehnyt ne mahdollisiksi.

Kun Pekkarinen muutama viikko sitten saapui virka-autollaan vihkimään Ämmässuon uutta kaatopaikkakaasuvoimalaitosta, hän myöhästyi yli puoli tuntia tukkoisen liikenteen takia. Hän oli niin tuohduksissaan, että rohkenin todeta hänelle, että ehkä valtion kannattaisi jatkossa satsata vähän enemmän tänne etelän liikennehankkeisiin, jotta ihmisten ei tarvitsisi tuhlata aikaa ruuhkissa. Nyt tämäkin kokemus näyttää unohtuneen.

Helsinkiläistyttyään Mari Kiviniemi on sitä vastoin rohkeasti pitänyt noissa paneeleissa myös Helsingin puolta. Vastaavasti hän uskalsi puolustaa myös suomalaisia susia, vaikka kaikki muut puheenjohtajaehdokkaat olivat valmiita lisäämään sudenkaatolupia. Ja tämä tilanteessa, jossa Suomessa on susia vähemmän kuin saimaannorppia ! Turkistarhoja hänkään ei sentään ole rohjennut lähteä vastustamaan, kun on alkujaan Pohjanmaan tyttöjä.

Ilmakehä toimii kuin tehosekoitin ja sen kannalta on täysin samantekevää mistä tai miten kasvihuonekaasut sinne joutuvat – hiilen, turpeen tai risujen poltosta tai liikenteestä tai kaatopaikoilta. Ratkaisevaa on vain niiden määrä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä eli HSY on tuoreen visionsa mukaan ympäristövastuullinen metropoli. Meidän on siten yhteisesti ponnisteltava CO2 –päästöjen vähentämiseksi ja kohti hiilineutraalia seutua. Toki koko Suomi voisi olla maailman ensimmäinen hiilineutraali maa.

YTV:hän on jo tähänkin asti ollut edelläkävijä monessa asiassa: Sen jätehuolto aloitti lasin aluekeräyksen ensimmäisenä jätehuolto-organisaationa Suomessa vuonna 1987 ja biojätteen erilliskeräyksen vuonna 1993 ja sen kompostointilaitos otettiin käyttöön vuonna 1998. Sen avulla merkittävä osa kaatopaikalle muutoin joutuneesta jätteestä on voitu jalostaa mullaksi. Lisäksi se on ottanut jätekuljetuksissa käyttöön satelliittipaikannukseen perustuvan ajo-opastusjärjestelmän, jonka avulla kuljetusreitit on voitu optimoida.

Mutta aina löytyy parannettavaa: jätehuolto on kuin raakatimantti, joka jatkuvalla hiomisella saadaan yhä kauniimmaksi ja arvokkaammaksi. Viimeisin uutuus on kaatopaikkakaasun hyödyntämisratkaisu, joka on lajissaan maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen ja osoittaa jälleen kerran rohkeutta ja valmiutta kulkea kehityksen keulalla kohti ympäristöystävällisempiä jätteiden hyödyntämis- ja energiantuotantoratkaisuja. Aiemmin YTV/HSY:n jätehuolto on ollut mallina monille oman alansa toimijoille. Nyt HSYtä voivat matkia niin pienet kuin suuretkin energiayhtiöt, jotka kamppailevat hiilidioksidipäästöjensä kanssa.

Paitsi että tämän kaatopaikkakaasuvoimalan avulla voidaan vähentää seudun kasvihuonekaasupäästöjä, se on myös merkittävä energiantuottaja. Jokainen sen neljästä kaasumoottorista vastaa teholtaan yhtä tuulivoimalaa eli tehoa löytyy yhteensä 4×3.6-3.8 MW=15 MW, mikä vastaa noin 7000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiatarvetta.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä kaksi kauaskantoista asiaa: toinen on energiapaketti ja toinen on jätelain uudistus. Energiapaketin osalta on toivottavaa, että myös kaatopaikkakaasu pääsisi syöttötariffin piiriin. Jätelain uudistamisen yhteydessä tulee taata, että kunnilla/kuntayhtymillä säilyy laaja vastuu jätehuollon järjestämisestä. Lisäksi jäteveron tuotto tulee jatkossa ohjata veronkantoseutujen jätehuollon kehittämishankkeisiin.

Monet päätökset antavat tuloksia vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Siksi niiden tekemistä ei pidä lykätä huomiseen, vaan ne on tehtävä tänään. Meidän tulee jättää ympäristö tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin itse saimme sen perinnöksi.

Olen nyt asunut Itä-Helsingissä liki pari vuotta ja täällä näkee ja kuulee kaikenlaisia kertomuksia. Ikävintä niissä on se, että ne ovat tosia. Tässä kolme esimerkkiä. Ensimmäinen: Kontulan ruokakaupan kassalle syntyy jono, kun vanhan rouvan ostosten summa 11,15 e ylittää hänen kukkaronsa sisällön eurolla ja hän joutuu miettimään luopuuko maidosta tai leivästä. Hänen takanaan afrikkalaista alkuperää oleva pariskunta lappaa kukkurakuormaisesta ostoskärrystä tavaroita hihnalle ja kuittaa laskun sosiaalitoimen maksusitoumuksella. Vanhus huokaa: mistähän noita saisi? Toinen: Eläkeläismiehen silmälasit ovat menneet rikki ja hän kiertää Itiksen optikkoliikkeet etsimässä halvimpia kehyksiä. Kassalla hänen edellään nuori ulkomaalaista alkuperää oleva nainen lunastaa yli tuhannen euron silmälasit muotipokineen sosiaalitoimen ostokortilla. Suomalaismies kiehuu kateudesta. Kolmas: Moni koko ikänsä Helsingissä asunut on katkera, koska heidän hakemuksensa ei etene asuntojonossa, kun maahanmuuttajat menevät aina heidän edelleen. Lisäksi jotkut afrikkalaistaustaiset miehet jatkavat täällä savimajojensa elämäntyyliä; heillä on monta perhettä ja he vaativat, että kaikille pitää saada kaupungin asunto.

Ei ole kenenkään etu synnyttää kateutta, katkeruutta tai vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Meidän on herättävä ruususenunesta ja muutettava järjestelmät sellaisiksi, että niitä ei voida käyttää väärin – ei sen enempää maahanmuuttajat kuin kantasuomalaisetkaan.

Maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen joukko. He koostuvat kiintiöpakolaisista, turvapaikanhakijoista, ankkurilapsista sukulaisineen, rekrytoiduista huippuasiantuntijoista jne. Joukossa on niin luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja kuin korkeasti koulutettuja tohtoreitakin. Tämä asettaa aikamoisen haasteen heidän kotouttamiselleen ja työllistämiselleen. Suomessa kun ei taida olla kuin pari kamelia Korkeasaaressa ja puutteellisen kielitaidon vuoksi tohtoreita joutuu työskentelemään siivoojina.

Viime syksynä vierailin Barcelonassa, Katalonian pääkaupungissa, tutustumassa sikäläiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Kun siellä nuoret eivät halua hoitaa vanhuksia eikä tehdä maataloustöitä, näillä aloilla on jo pitkään vallinnut työvoimapula. Siksi Katalonian alue on houkutellut maahanmuuttajia aktiivisesti ja joka vuosi sinne muuttaa noin 100 000 uutta asukasta eli viimeisen kymmenen vuoden aikana yli miljoona maahanmuuttajaa – hallitusti. Maahanmuutto perustuu siellä ”maassa maan tavalla” –sopimukseen eli jokaisen tulijan kanssa tehdään henkilökohtainen sopimus, jossa vaatimuksena on kielen oppiminen ja koulutus- ja työ. Vasta sitten lähtevät sosiaalituet rullamaan. Sopimuksen ankaruutta kuvaa hyvin se, että kielitaidoksi ei riitä espanjan osaaminen, vaan on opiskeltava katalaanin kieli. Näin tulokkaat saadaan oikeasti sitoutetuiksi katalonialaisiksi.

Olisiko meillä jotain oppimista Katalonian mallista?