Maunula - kiehtova kaupunginosa; kauniita taloja, viihtyisä miljöö, upea luonto ja onnellisia ihmisiä. Idylli, jonka säilyttäminen myös tulevaisuudessa on tärkeää. Yhdessä me voimme toteuttaa vision, jossa Maunulan nykyiset vahvuudet - luonnon monimuotoisuus ja hyvät joukkoliikenneyhteydet sekä naapuriapu - säilyvät.
Omassa visiossani vuonna 2017, sata vuotta täyttävässä Suomessa, Maunula on kukoistava kaupunginosa. Keskuspuiston nakertaminen on lopetettu ja luonnon arvoja kunnioitetaan. Lisäksi ihmiset ovat oppineet elämään ihmisiksi. Metro kulkee Pasilasta Maunulan kautta lentoasemalle. Jokeri -linja porhaltaa raiteilla. Maunulan keskustaan on rakennettu matkakeskus -tyyppinen liikekortteli, jossa sijaitsevat kattavat palvelut: apteekki, kahvila, kampaamo, kauneussalonki, kirjasto, kukkakauppa, pankki, posti, ruokaravintola, suutari, jne.
Vuonna 2017 Maunulassa on vähemmän juottoloita ja enemmän turvallisuutta. Maunulassa on päiväkoteja, kouluja, senioritaloja, hoivakoteja, liikuntatiloja ja terveysasema, jne. Asuntokannasta löytyy koti niin sinkuille kuin lapsiperheille ja vanhuksillekin. Eli Maunulassa voi asua “kehdosta hautaan”, kun kaikki palvelut löytyvät omasta kylästä. Ja kyläläiset välittävät toisistaan ja auttavat toisiaan ja kylänraitilla on turvallista liikkua.
Hannele “Hanu” Luukkainen
kaupunginvaltuutettu (kok)
Maunulalainen jo vuodesta 1979
