Äänestä sinistä - ole vihreä!

HELSINKI ON KUIN TITANIC

Julkaistu 26.4.2009 klo 11:29

Suomen talouden vajoaminen taantumaan on seurausta globaalista talouskriisistä. Suomi on pieni avoin talous, jonka kehitys on täysin riippuvainen viennistä ja siten hyvin haavoittuva äkillisille kansainvälisille suhdannemuutoksille. Kun vienti ei vedä, talouskasvu hidastuu ja jopa supistuu, kuten nyt on tapahtunut.

Maamme talouden alamäki on ollut jyrkkä. Vielä viime vuoden elokuussa ennakoitiin liki kahden prosentin bkt:n kasvua tälle vuodelle, mutta nyt maaliskuussa jo viiden prosentin supistumista. Suomi selvinnee kohtuullisesti tästäkin kurimuksesta, jos kansainvälinen kriisi kestää vain pari vuotta, koska talouden perusfundamentit ovat kunnossa. Mutta jos syöksykierre kestää pitempään, pyöritään taas pohjamudissa kuten 90-luvun lamassa.

Helsinki ei ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin Suomikaan, pikemminkin päinvastoin, sillä Helsinkiä on kupattu jo monen hallituksen ajan muun Suomen hyväksi. Nyt Helsinki on tilanteessa, jossa verotulot romahtavat ja samaan aikaan meillä on rasitteena tyypilliset suurkaupunkeihin kasautuvat ongelmat kuten pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien suuri määrä, asunnottomuus, yksinhuoltajien suuri osuus jne. Jos Helsinki saisi pitää omat verotulonsa, meillä ei olisi mitään vaikeuksia selvitä mahdollisesta lamastakaan.

Päinvastoin kuin naapurikaupunkimme Espoo ja Vantaa, Helsinki ei aio avata tämän vuoden budjettia ja leikata sitä, vaikka toimintamenot kasvavat 6 % ja henkilöstön määrä kasvaa. Tällä linjauksella yritetään surfata aallonharjalla, vaikka pelkona on koko ajan, että karahdamme karille.

Nyt keväällä käydyt neuvottelut stadin kolmen suuren puolueen kesken vuoden 2010 budjetin raameista paljasti selvästi, että ainoastaan Kokoomuksen valtuustoryhmä on tiedostanut edessä olevat talousvaikeudet. Muut ovat pistäneet päänsä pensaaseen ja kuvittelevat, että kieltämällä vaikeudet ja uhat, ne voitaisiin pyyhkiä pois.

Tällä taktiikalla Helsinki on kuin Titanic, joka jatkaa juhliaan ja ajaa täyttä vauhtia eteenpäin muuttamatta kurssia, vaikka tiedetään, että edessä on törmäys jäävuoreen. Tänä keväänä olisi jo pitänyt soittaa kaikkia hälytyskelloja ja tarttua Helsinki –nimisen laivan ruoriin ja reivata kurssia. Nyt tyydyttiin vain siirtelemään kansituolien paikkoja ja asettelemaan niitä uusiin asentoihin. Näinhän toimittiin Titanicilla, kun ei piitattu edessä olevasta vaarasta. Nyt vuorostaan helsinkiläiset poliitikot eivät ole valmiita kurssin muuttamiseen, vaikka tiedetään, että talous romahtaa. Tämä on vastuutonta politiikkaa. Nyt tekemättä jätetyt ratkaisut tulevat joka tapauksessa uudelleen eteen tulevana syksynä, jolloin joudutaan tarttumaan tiukasti ruoriin ja tekemään rajujakin muutoksia. Jos nyt olisi laitettu muutos- ja suunnitteluprosessit liikkeelle, olisi saatu lisää sopeutumisaikaa.

Taikasanoja ovat kustannustehokkuus ja vaikuttavuus sekä toimintojen yhdistäminen ja tilojen käytön tehostaminen. Samoilla verovaroilla on yksikertaisesti saatava enemmän aikaiseksi. Palveluiden määrästä ja laadusta ei tarvitse tinkiä, jos ne pystytään tuottamaan tehokkaammin ja vaikuttavammin. Asukkaiden kannalta ei ole olennaista kuka tai mikä palvelut tuottaa, kunhan niitä on riittävästi saatavilla ja ne ovat laadukkaita. Ne voi tuottaa yhtä hyvin kaupunki itse tai joku kolmannen sektorin tuottaja tai yksityinen yritys.

Hannele Luukkainen

kaupunginvaltuutettu

valtiotieteen lisensiaatti

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.

Valitettavasti kommentointi ei ole käytössä.

 
Ole vihreä - äänestä sinistä!