Äänestä sinistä - ole vihreä!

Päivä kissapuvussa lasten ja eläinten hyväksi

Julkaistu 6.10.2008 klo 7:05

Eilisen kansainvälisen eläinten päivän vietin kissaksi pukeutuneena. Ensin aamupäivällä oli lasten puistotapahtuma Taivallahden leikkikentällä, jossa sain kunnian esiintyä kodittomien kissojen puolestapuhujana laulavan ja tanssivan ammattilaisen Miauskis- kissan ohella.
 
Sieltä sitten riensin kissapuvussani julkisilla kulkuneuvoilla Jumboon loppupäiväksi keräämään rahaa ja ruokaa sekä eläintarvikkeita kodittomille eläimille Citymarketin edustalla. Seuranani oli suuri elokuvatähti, Myrsky -elokuvan pääroolin esittäjä Myrsky -koira isäntänsä ja elokuvan käsikirjoittaja Marko Rauhalan kera. Ilmassa oli oikeasti Hollywood -meininkiä, sillä valtava kansanjoukko tungeksi kaupan edustalla odotellessaan Myrskyä saapuvaksi aivan suuren maailman tyyliin. Kun itse filmitähti sitten saapui, hänellä riitti ihailijoita aina jonoksi asti monen tunnin ajan. Siinä salamavalot välkkyivät ja kännykkäkameroille löytyi käyttöä.
 
Tunsin olevani suuresti etuoikeutettu, kun olin tavannut Myrsky -koiran jo pari viikkoa sitten Hesyn Eläinsuojelukeskuksen pihalla koirien muotinäytöksessä. Myrsky selvästi tunsi minut ja pussasi kuonooni kissapuvustani huolimatta. Tai ehkä juuri siksi, koska hänellä on kotona kolme kissaa lemmikkinä. Myrsky -koirahan on nelivuotias kaukaasian paimenkoira, joka painaa peräti 73 kiloa.
Kyseinen rotu ei varsinaisesti ole mikään paimentaja, vaan pikemminkin laumanvartija, joka ajaa sudetkin tiehensä. Kyseessä ei siis ole mikään syli- eikä sohvakoira, vaan todella vahva ja vaativa koira, joka ei missään nimessä käy kerrostalokoiraksi.

 
Myrskyn ansiosta keräyslippaamme täyttyivät ja asiakkaat lahjoittivat eläinruokia ja -tarvikkeita pakettiautollisen verran. Kauniit kiitokset ja paiskataan taas tassua, kun tavataan !

Ei kommentteja

Ei kommentteja

Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.

Valitettavasti kommentointi ei ole käytössä.

 
Ole vihreä - äänestä sinistä!