Roskaruoka aiheuttaa vakavia kehityshäiriöitä
Julkaistu 5.9.2008 klo 13:22
Johanna Sydänmaa kirjoitti tänään (4.9.) Hesarin mielipidesivulla, että pelkkä liikunta ei ratkaise lihavuusongelmaa, vaan ratkaisevassa asemassa on terveellinen ruoka. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Hänen jutustaan ei kuitenkaan käy lainkaan ilmi miten vahingollista laajalti levinnyt roskaruokakulttuuri on ihmisten tai eläinten terveydelle.
Ihmispuolen tutkimustuloksia en tunne, mutta esimerkiksi Helsingissä on jo tavattu monia vakavista kehityshäiriöistä kärsiviä lintuja mm. harakoita ja hanhia, jotka ovat oppineet syömään ihmisten jättämiä ranskalaisia perunoita ja muita pikaruokapaikkojen tarjoamia roskaruokien jämiä puistoista ja roskiksista.
Hälytyskellot alkavat soida, kun kohtaa harakan, jonka siivet napsahtavat poikki, kun se yrittää lähteä lentoon. Silloin on syytä miettiä mitä tapahtuu samanlaista ravintoa syövän lapsen tai nuoren kehitykselle. Tai kun näkee täysikasvuisen kanadanhanhen, jonka siivet ovat jääneet tynkäasteelle, on pakko pysähtyä pohtimaan millaisia kehityshäiriöitä tällainen ravinto aiheuttaa hampurilaisbaareissa aterioiville nuorille.
Yhtä lailla aikuisetkin levittävät kaupungin puistoihin ja kaduille ranskanperunoiden ja muun roskaruuan tähteitä. Tämä on erittäin ajattelematonta käytöstä, sillä tällainen ravinto on oikeasti haitallista luonnonvaraisille eläimille. Pidetään siis kaupunki siistinä ja estetään luonnonvaraisia eläimiä vahingoittumasta.

