Sinivihrein silmin

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Itämerta uhkaa paitsi rehevöityminen myös öljy-, kemikaali- ja uraanikuljetusten voimakas lisääntyminen sekä ilmastonmuutos. Näiden lisäksi suunniteltu kaasuputken rakentaminen muodostuu uudeksi uhaksi Itämeren suojelutoimille.

Helsingin kaupunki on Itämeren tyttärenä ottanut aktiivisen roolin Itämeren suojelemisessa ja haastanut useita tahoja mukaan Itämeren puhdistamiseen. Nämä kaikki positiiviset toimet ovat nyt vaarassa vesittyä, kun venäläis-saksalaista kaasuputkea ollaan ajamassa kuin käärmettä pyssyyn. Näin käy varsinkin, jos kaasuputken linjaukseksi valitaan Suomen rannikkoa hipova vaihtoehto, sillä Suomen rannikolla merenpohjassa on suuria korkeuseroja, joiden tasoittaminen tuhoaisi merenalaisen luonnon pysyvästi. Jälki olisi samaa kuin avohakkuut aarniometsässä !

Suomen poliittisessa keskustelussa kaasuputkea on tähän asti käsitelty vain ympäristöhankkeena. Kyseessä on kuitenkin mitä suuremmassa määrin turvallisuuspolitiikasta, sillä Suomenlahdessa on viime sodan jäljiltä vielä noin 40 000 raivaamatonta miinaa ja muita vaarallisia sotatarvikkeita, jotka muuttuvat turvallisuusuhaksi kaasuputken rakentamisen myötä. Yhtä lailla kaasuputki muodostaa myös geopoliittisen uhan, sillä tuskin omistajavaltiot jättävät sen merenpohjaan ilman jatkuvaa merenalaista valvontaa.

Nyt kun isodemari Lipponen on pestattu hankkeen suomalaiseksi päälobbariksi, täytyy toivoa, että sille kävisi yhtä köpelösti kuin ydinvoimalaa 1990-luvun alussa lobanneelle Putkoselle (sdp) eli mitä enemmän häntä näkyi eduskunnassa, sitä varmemmaksi kävi, että ydinvoimalaa ei rakenneta.