Hannele “Hanu” Luukkainen
Valtiotieteen kandidaatiksi valmistumisen jälkeen teki uran Suomen Pankissa taloustutkijana 1973 alkaen rahapoliittisella-, valuutta-, riskienseuranta-, kansantalouden-, tutkimus- ja markkinaoperaatioiden osastolla. Valmistui valtiotieteen lisensiaatiksi 1988 ja tekeillä on väitöskirja aiheesta ”Henkilöliikenteen hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen taloudellisten ohjauskeinojen avulla”.
Suomen Eduskunnassa kansanedustajana vuosina 1991-1995 toimien eri jaostoissa Valtiovarainvaliokunnassa: hallinto- ja tarkastusjaostossa, kauppa- ja teollisuusjaostossa, maatalousjaostossa sekä verojaostossa. Työskentelee nykyisin MEP Sirpa Pietikäisen poliittisena avustajana Suomessa ja on myös Sinivihreä –verkoston vetäjä. Ollut asiantuntijatehtävissä liikennettä ja logistiikkaa koskevissa ryhmissä EU:ssa ja Suomessa. Kirjoittanut useita julkaisuja, esitelmiä ja luentoja.
Kaikenkarvaisten ystävänä aktiivinen toimija Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n puheenjohtajana. Kunniajäsen Valaiden puolesta ry:ssä, Maailman eläinsuojeluliitto nimennyt hänet World Animal Day Ambassadoriksi sekä ollut myös Maailman susiliitossa varapresidenttinä.
Yhteiskunnallisesti ansioitunut merkittävissä luottamustehtävissä, kuten Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY –kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana, Verotuksen oikaisulautakunnan jäsenenä, Euroopan Unionin alueiden komitean varajäsenenä, Uudenmaanliiton hallituksen jäsenenä sekä Baltic Sea States Subregional Co-operation (BSSSC) –hallituksen ja sen Merenkulku –työryhmän jäsenenä.
Helsingin Kontulassa asuvaan perheeseen kuuluu kihlatun, tekninen isännöitsijä, Hannu Halmeen lisäksi neljä kissaa: Viivi 10v, Leo 9v, Jade 9v ja Fox 6v. Työn, luottamustoiminnan ja eläinsuojelun ohella aikaa jää myös harrastuksille: puutarhan hoidolle, mökkeilylle, pyöräilylle, uinnille ja veneilylle.
Hannele Luukkainen | Kirjaudu sisään | Toteutus Paw Web Design